tiistaina, elokuuta 26, 2008

Tiistaita

Flunssa ei ota jokseenkin hellittääkseen, no pahin nuha vaihe mennyt ohite, mutta pää kuin haminan kaupunki eikä jaksaminenkaan mistään parhaimmasta päästä. Viimeinen työpäiväkin jäi kuumeilun vuoksi väliin ja tämän ja eilisen päivän olen pysytellyt melkeinpä kotosalla...

Eilen oli pakko kyllä käydä ruokakaupassa ja samalla nappasin matkaani 7 kerää 7 veljestä V:n (salanimi, tiedä vaikka saaja täällä kävisi lukemassa blogiani)paitaa varten. Isoja töitä edelleen tiedossa. 10-v:n paidalla ei päästy mitalisijoille, sillä olen vartalo-osan resoria vasta työstämässä, tavoitteena kuitenkin saada se tän kuun kulutuksiin, jotta tulis vähän miinustakin =)

Ilmiselvästi neuleinto kasvamassa, kova hinku ois ostaa uusia lankoja ja neuloakin yritän jaksaa aina välillä juu ja Kipakoiden tapaamisia odotan innolla ja projekteja jne, se on sitten eri asia, kauan tämä into säilynee.

Voi kääk,huomasin tuossa lankakulutuksia päivittäessä, että mulla taitaa mennä tuo 10 kg rikki vielä tän vuoden puolella, lankaostoja tiedossa enemmän kuin kulutuksia, pääsenpähän 10-kerhoon =)

perjantaina, elokuuta 22, 2008

Muistoja, muistoja...minusta

Tällaisen nappasin Marin blogista. Tosiaan haluaisin kuulla juuri sinusta...

Olitpa uusi tai vanha kommentaattori niin haluaisin kuulla sinusta! =) Ketkä blogiani lukevatkaan?

1. Jätä kommentteihin muisto minusta. Ei sillä väliä oletko tuntenut kauan vai vasta lyhyen aikaa - ihan mitä vain muistat. Ja vaikka elävässä elämässä ei ehkä oltaisikaan tavattu niin kommentoi silti =) .

2. Ja sitten kopioi tämä omaan blogiisi ja katso kuinka monella on muistoja sinusta.

10-v pojan paidasta on hihat melkein valmiita, enää vartalo-osa puuttuu, en kyllä mitalisijoille olympialaisissa pääse. Karmea flunssa päällä, ei taida, ainakaan vielä tänään, jaksaa neuloa.

keskiviikkona, elokuuta 20, 2008

Tauon jälkeen

Ei kuvia, kun ei mitään valmistakaan, anteeksi tämä. Juu kesällä ei valmistunut oikeastaan mitään, toukokuun lopulla sain valmiiksi yhden pienen pipon ja siinä se. Aloitettu on yksi pikku neidin mekko ja yksi 10-vuotiaan pojan paita. Paita saattaa valmistua vielä tässä kuussa, mutta tuo mekko ei. Aiemmin aloitettu takki itsellekin lojuu keskeneräisenä jossain kaapissa.

Kesä on mennyt täysin töiden merkeissä, vapaita viikonloppuja on ollut 3 kesäkuun alun jälkeen, viikkovapaita sitten kylläkin. Neuloa olen yrittänyt aina kun vaan aika ja jaksaminen ovat sen sallineet, mutta vähille on jäänyt. viime aikoina neulomisinto on hieman lisääntynyt, kun aikaakin on alkanut olla vähän enemmän ja nyt kun koulu alkoi ja ensi viikolla loppuu työt niin illat ainakin ovat vapaata, jippii.

Lanka varastot ovat lisääntyneet kesän aikana:

Touko-heinäkuu 2008

Kulutettu -515 g
Ostettu/saatu 1600 g
Yhteensä + 1085

Kulutuksiin ei neulomalla ole tullut 20 g, loput olen myynyt ja tarkoitus olisi taas käydä nuo varastot läpi ja saada lankoja myyntiin. Ostettu on Popparia ja samosta sekä palkaksi saatu Kotiväkeä muutama kerä.

Katsotaan milloin tulisi kuvallisia bloggauksia, mutta kiva on palata lukemaan muiden blogeja, sillä niidenkin lukemisessa oli kesällä usean viikon tauko. Kunhan nuo työt tosiaan loppuu niin aikaa riittänee hieman tännekin =)

tiistaina, toukokuuta 06, 2008

Huhtikuu 2008

Huhtikuu 2008

Valmistui

veljentytön paita villalangoista
veljentytön takki Samoksesta
Sukat Flotte sockesta

Aloitettu itselle takki tenneseestä

Ostettu virolaista villaa 469 g
Saatu Just Soyaa 150 g
Kulutettu 725 g
eli miinukselle päästiin 106 g

Muutoin kovin hiljainen kuukausi bloggauksen osalta, kouluhommat vievät ihme ja kumma kaiken ajan, tältä keväältä ei olekaan kuin 2 viikkoa koulua jäljellä, mutta kesäkuun alusta alkaa työt =)

lauantaina, huhtikuuta 26, 2008

Onpas siitä aikaa.

ja paljon on tapahtunutkin sitten viime postauksen.

Pikkutytön neuletakki (90 cm) Novitan Siljasta

Takki kummitytölle
Koko: 90 cm
Lanka: Novita Silja 180 g
Puikot: addit 5 mm
Ohje: Joku Moda
Kommentti: Takista tuli nätti, olen itsekin aika tyytyväinen ja aikaakaan ei kulunut paljon.

Tytön neuletakki Novita Samoksesta

Takki veljentytölle
Koko: n.160-170 cm
Lanka: Novita Samos 405 g
Puikot: addit 5 mm
Ohje: Moda 2/2006
Kommentti: Tähän olen oikein tyytyväinen, kaikki onnistui tosi hyvin. Valmistui tosi nopeasti.

Sukat Flotte Sockesta

Sukat itselle
Koko: 40
Lanka Flotte Socke
Puikot: bambut 3 mm/15 cm
Ohje: Ullan varpaista ylös ohjeella ja tiimalasikantapää
Kommentti: Kiva oli kokeilla uutta tekniikkaa, 15 cm:n puikoilla oli kätevä neuloa. Langat vielä päättelemättä, mutta sukat jäi jalkaan, kun piti kuva ottaa, ovat niin mukavan tuntuiset.

Muuten elämä rullaa ihan hyvin. Työharjoittelussa olen taas, tällä kertaa kehitysvammaisten parissa ja kivaa on, vielä (siis enää) 3 viikkoa jäljellä, aika mennyt tosi nopeasti.

Sain koko kesäksi töitä, joten eipä paljon lomailla, onneksi toukokuun lopulla on pari viikkoa vapaata. Töihin menen kuitenkin ihan mielelläni, raha on tarpeen ja tulevaisuutta ajatellen työkokemuskin

Neulemaailmasta vielä sen verran, että näin Annen tämän kuun alussa neuletapaamisessa ja Tiinalta tuli kerrassaan loistava paketti, josta en muistanut nyt ottaa kuvaa, kuva siitä myöhemmin.

Nyt siivousten pariin, kouluhommiakin pitäis tehdä.

lauantaina, maaliskuuta 15, 2008

Sivupalkkipäivityksiä

Torstaina ostin siis 600 g samosta ja olen saanut yhden pipon valmiiksi. Työn allakin jotain uutta, mutta ei tuosta Samoksesta. Kuvia kunhan saan aikaiseksi otettua.

torstaina, maaliskuuta 13, 2008

Apua tarvittais

600 g samosta, neiti 12-vuotta ja takki. Kaikki muuten ok, mutta takille puuttuu ohje.

Yrittänyt etsiä lehdistä ja netistäkin jotain katsonut, mutta mikään ei saa sellaista ahaa-elämystä aikaan. Osaiskohan joku mua auttaa.

Ohje ei tartte välttämättä olla Samokselle, eikä välttämättä ihan samalle tiheydellekään, koska neulon niin tiukkaa. Ja koo'oksi käy xs:äkin ja osaan kyllä soveltaa ohjeita. Ottakaa vaan neidin ikä huomioon.

Tilanne kotona jatkuu samana, avokki edelleen sairaalassa. Ei sairasta vasta kuin kolmatta viikkoa, mutta onneksi hiukan valoa tunnelin päässä näkyvissä, eikä mitään vakavaa ole. Kyllä tämä tästä.

Kiitos jo etukäteen.

perjantaina, maaliskuuta 07, 2008

Kummitytön haalari

IM000857

Tässä nyt vihdoin ja viimein kuvia tuosta kummitytön haalarista. Haalaria purettiin, neulottiin ja purettiin vielä, kun olisi käynyt heti pieneksi pikku neidille.

Pikkutytön haalari 7 veljeksestä (n. 90 cm)

Ohjetta ei oikeastaan ole, poimittu vähän sieltä sun täältä.
Lanka: 7 veljestä
Puikot: addit 4 mm
Langankulutus: 600 g ( vähän jäi nöttösiä päälle, mutta heitin pois, kun olivat niin huono kuntoisia

IM000863

Tästä kuvasta näkyy ehkä hieman noita neulekuvioita. Nappeja vähän mietin, että vaihdanko vielä, mutta olkoot toistaiseksi.

Ensi kuussa lähden projekteihin mukaan. Jämälankaprojektiin sekä Venla-keräykseen.
Tuo viime syksynä aloitettamani neuletakki ihan itselleni menee varmaan purkuun, kun ei tullut mieleinen, onneksi en kerennyt neulomaan kuin takakappaleen ja toisen hihan.

Teoriaopiskelu jatkui maanantaina kivalta tuntuu, avokki sairastanut kohta kaksi viikkoa, nyt sairaalassa, minkä johdosta menossa parempaan suuntaan, onneksi ei mitään vakavaa.

Niin ja ostin Anttilasta pari kerää fiestaa. Pipoja olis niistä tarkoitus tehdä.

perjantaina, helmikuuta 29, 2008

Helmikuu 2008

Helmikuu 2008

Valmistui kummitytön haalari 7 veljeksestä

Aloitettu veljentytön pusero villalangoista
Aloitettu sukat Flotte Sockesta

Ostettu 7 veljestä 150 g
Ostettu Siljaa 400 g
Kulutettu 600 g
eli miinukselle päästiin 50 g

Kuvat lisäilen myöhemmin.

Muun elämän kohdalta ei mitään erikoista, näyttö suoritettu, Espoossa käyty, käytännössä 2 viikkoa oltu lomalla ja mies sairastanut viimeisen viikon kovassa kuumeessa.

lauantaina, helmikuuta 23, 2008

Lomalainen

Näyttö on suoritettu onnistuneesti ja tyytyväinen olen suoritukseeni. Yksi opintojakso jälleen suoritettuna. Alkuviikosta pyörähdin Espoossa, eilen oli näytön arviointikeskustelu ja nyt ois vielä yksi viikko lomaa ennen kuin palaan opintojen pariin.


Neulerintamalla ei mitään uutta, kummitytön haalari valmistui ja kummitytön päälle kokeiltuna totesimme, että selkäosuus jää ihan kohta liian lyhyeksi, joten haalari on nyt purettuna ja odottaa lisää pituutta tuohon selkäosaan neulottavaksi. Tylsää hommaa, mutta parempi ettei heti jää pieneksi.

Matkaneuleeksi piti keksiä jotain uutta, joten aloitin sukkia neulomaan. Ensimmäistä kertaa kokeilen "ylösalaisin" sukkia. Kivalta tuntuu, ainakin näin alkuunsa.

Mutta nyt takaisin siivousten pariin, äitin ja isän koirulikin tuli meille kissan pomotettavaksi, koira ihan reppana, kun kissa näyttää että kuka on tämän paikan kingi. =)

Juu ja tuonne sivupalkkiin lisäsin lankaostojani hiukan. Villasukka toimitti minulle ystävällisesti lisää lankaa tuota haalaria varten ja Sellon Prismasta löytyi Silja-lankaa, kuvia ehkä myöhemmin.

perjantaina, helmikuuta 01, 2008

Tammikuu 2008

Jospa minäkin rupeaisin pitämään tällaista kuukausiraporttia.

Tammikuussa ei valmistunut kuin tuo äitin pipo ja lankaa siihen kului siis tuo 95 g

Ensi kuulla (tai siis tälle kuulle) siirtyy kummitytön haalari, olisi valmistunut varmaan tammikuun puolella, mutta lanka loppui tietty kesken. Ja nyt odottelen yhtä kerää samaa erää olevaa 7 veljestä, siis jos sitä vain löytyy...

Tuohon haalariin käyttämäni lanka oli erää 6071 ja kun Anttilasta kävin ko. lankaa vyötteen ja langanpätkän kanssa hakemassa oli väriero jo noissa langanpätkissä niin suuri, että en viitsinyt lankaa sitten ostaa.

Aloitin myös toissapäivänä veljentytölle villalangoista villatakkia ja neuloin jo kainaloihin asti, mutta takista ei tullut hyvä, joten purin sen eilen illalla ja aloittelen alusta, jospa tekis vaikka puseron välillä.

Lankahamstereihin en viitsinyt osallistua, kun ei tuota lankaa nyt niin paljoa ole kuitenkaan. Taustalla kuitenkin hamsteroin, sillä yritän kovasti kuluttaa noita lankojani, jospa jossain vaiheessa vois ostaa vähän jotain uusiakin tuonne varastoon.

Muutoin tammikuu meni työharjoittelussa, jossa tykkään kyllä olla. Ihanaa päästä soveltamaan käytäntöön kaikkea oppimaansa. Tänään olisi iltavuoro ja ensi viikko vielä harjoittelua ja sitten alkaa näyttöviikko.

Katsotaan josko kuukauden päästä olisi vähän enemmän valmistunut ja kulutettu.

torstaina, tammikuuta 24, 2008

Lumipyryä odotellessa

Työssä oppimis-jakso on sujunut hyvin, mukava paikka, mukavat vanhukset ja mukavat työntekijät, aika hurahtanut tosi äkkiä, olen jo puolessa välissä menossa tätä jaksoa =). Mahatauti on vaan ollut liikkeellä tuolla paikassa, puolet vanhuksista ja pari työntekijääkin ovat olleet mahataudin kourissa ja itselläkin vähän sellainen olo, että saas nähdä.

Aloitin aamulla kuitenkin uskaliaasti siivoamaan, saas nähdä jääkö vaan kesken jos tauti iskee. Peitot on pihalla tuulettumassa ja pitäis nuo matot keräillä ja viedä nekin ulkoilemaan. Lumipyryä vaan ovat luvanneet päivemmällä tänne keski-suomeen, joten saas nähdä jääkö tuuletus lyhyeen. Siis jopa 20 senttiä saattais tulla kerralla, huh huijaa, tietääpähän ainakin ettei miestä näy paljon kotona.

Kummitytön haalarin olis tarkoitus valmistua vielä tän kuun puolella, mutta toista hihaa on vasta vähän aloitettu ja toista ei ole aloitettukaan, joten saas nähdä. Ihan itse olen sen mallin suunnitellut ja minusta tuosta tulee ihan hieno.

Niin on meillä jotain tapahtunutkin, haettiin uusi sohva viime viikon maanantaina ja se on hieno!!! Menee vaan koko sisustus (siis mikä???) uusiks meidän olkkarissa...

Jään odottelemaan lumisadetta ja varaudun vatsatautiin, toivottavasti turhaan, siis tuohon viimeiseen, lunta jo kuitenkin kaivataan.

tiistaina, tammikuuta 08, 2008

Vuoden ensimmäinen työ

Äiti pyysi samanlaista pipoa, jonka hänelle tein pari vuotta sitten, joka sopisi paremmin nykyisen takin väreihin. Tästä tuli kyllä siistimpi kuin tuosta aiemmasta.

Naisen pipo Nallesta

Malli: SK 09/2003
Lanka: Novita Nalle ja Nalle colori -95 g
Puikot: 4 mm

Jännittää, työssäoppiminen alkaa tuossa 2,5 tunnin kuluttua. Hyvinhän se varmasti menee, mutta silti jännittää ja tämä harjoittelu tulee melko varmasti ratkaisemaan sen mitä suuntautumisopintoja lähden ensi syksynä opiskelemaan. Harjoittelupaikkana on dementiavanhusten hoitokoti.

Mukava 3 viikon loma ollut kyllä, oikein rentouttava, kun ei ole tarvinnut kotihommistakaan juuri huolehtia, kun kaikki tein jo ennen loman alkua. Mutta nyt syömään ja valmistautumaan lähtöön, pitäis käydä vielä kirjastossa palauttamassa kirjat.

torstaina, tammikuuta 03, 2008

Paljon onnea minä itse!

Juu synttäreitä taas vietetään, mihin tämä aika hurahtaakaan.

vielä pari varsinaista lomapäivää jäljellä ja viikonloppu tietty, sitten alkaa työssäoppiminen, ihan kivaa. Saattaa vain olla hankaluuksia kiskoa itsensä ylös, jotta kerkiää seitsemäksi aamulla töihin, mutta onneks ja mitä luultavimmin on tiedossa iltavuorojakin.

Saas nähdä paljonko sitä jaksaa bloggailla, muutenkin saatan pitää ihan vapaaehtoisen tauon bloggailusta, kun tuntuu ettei ole mitään järkevää kerrottavaa eikä käsitöitäkään juuri valmistu, mutta katsellaan...

perjantaina, joulukuuta 28, 2007

Vuosi 2007 on takanapäin

Kylläpä on taas vuosi hurahtanut äkkiä. Viime vuoden aikana lankaa kulutin jonkin verran, mutta enemmän kyllä ostin, koska lankavarasto kasvanut 848 g viime vuoden tammikuusta, en vain ole tajunnut pitää kuukausikohtaista kulutusta vaan noissa on yhteenlaskettuna kulutukset sekä ostetut langat, no ensi vuonna olen taas viisaampi. Vuoden aikana valmistui yhteensä 40 neuletta sisältäen:

13 lakkia, pipoa hattua
5 lapasparia
5 patalappuparia
4 huovutettua sydäntä
5 sukkaparia
1 miehen villapaita
1 naisen neuletakki
1 lapsen neuletakki
1 lapsen liivihame
1 lapsen liivi
2 kolmiohuivia
1 Baby bornin haalari
1 Baby bornin takki
1 pikku laukku

Seuraavasta slideshowsta puuttuu 2 sukka- ja 1 lapaspari sekä nuo patalaput nyt ainakin.


Tässä perinteisesti sama juttu, kuin aiempina vuosina, eipä ole paljon asiat muuttuneet...

1. Mitä sellaista teit vuonna 2007, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin?
Tein näyttösuunnitelman

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?
En luvannut mitään enkä lupaa ensi vuodellekaan

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Kaveri sai pojan heinäkuussa

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Kyllä

5. Missä maissa kävit?
Suomessa pysyin koko vuoden

6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2008, jota puuttui vuodesta 2007?
vauvan
enemmän aikaa käsitöille
enemmän rahaa
(ei muutosta aikaisempiin vuosiin edelleenkään)

7. Mitkä vuoden 2007 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?
17.3 ja 20.4 (syyt jääköön kertomatta)

8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?
Selviäminen koko vuodesta

9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?
Enpä osaa sanoa...

10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?
Kyllä, oli vähän kaikenlaista

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
No en kyllä mitään niin ihmeellistä ostanut

12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?
Kummitytön 1-vuotta

13. Kenen käytös masensi?
Ei oikeastaan kenenkään

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Asumiseen

15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?
Opiskelusta

16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2007?
Tänä vuonna ei tainnut tulla yhtään sellaista laulua mikä oikeasti olis sykähdyttänyt.

17. Viime vuoteen verrattuna, oletko:
a) onnellisempi vai surullisempi?
Surullisempi

b) laihempi vai lihavampi?
lihavampi

c) rikkaampi vai köyhempi?
köyhempi.

18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
Opiskelleeni

19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
En osaa sanoa

20. Kuinka vietit joulua?
Avokin perheen parissa

22. Rakastuitko vuonna 2007?
Useita kertoja uudelleen avokkiin

23. Kuinka monta yhdenyön juttua?
Ei yhtään.

24. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi?
Kotikatu ja perhesiteet

25. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?
En

26. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Juoppohullun päiväkirjat osat 1-4

27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
Kysymykseen 16 viitaten, ei ollut tällaisia löytöjä.

28. Mitä halusit ja sait?
Opiskella

29. Mitä halusit muttet saanut?
Vauvan

30. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna?
Eipä tullut paljoa leffojakaan katsottua, tai siis vaan noita vanhoja

31. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit?
Täytin 27, taisin viettää päivän ihan kotosalla.

32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?
Vauva

33. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2005?
Normaali

34. Mikä piti sinut järjissäsi?
Perhe ja opiskelut

36. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?
Poliittiset asiat ei yleensä herätä mielenkiintoa.

38. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?
Luokkakaverit



HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE!!!!

lauantaina, joulukuuta 22, 2007

Joulupostaus

Joulusiivoukset tehty, lahjat paketoitu, laatikoita paistettu, joten joulun tuloa tässä odotellaan. Lähdemme pitkästä aikaa avokin vanhempien luokse jouluksi, viimeksi kun olemme olleet siellä vuonna 2003. Joulupäiväksi sitten tulemme minun vanhempieni luokse aterioimaan ja viettämään aikaa koko perheen kesken, sillä sisarukseni saapuvat myös perinteisesti vanhemmilleni.

IM000784

Äitini on tehnyt tämän enkelin minulle muutama vuosi sitten, minusta se on kaunis.

IM000789


Tämän hiirulaisen olen saanut joskus eka- tai tokaluokkalaisena luokkakaveriltani, en kyllä enää muista miksi. mutta hyvin tuo on kulkenut matkassa yli 20-vuotta ja sen kyllä huomaa hieman jo kuluneesta ulkokuoresta.

IM000793

Tällaisia sydämiä olen nyt joulun alla tehnyt. Tässä lankana Pirtin kehräämön hahtuvalanka, ohje viimeisimmästä Modasta. Pari sydäntä tein ohjeenmukaisesti Fritidsistä. Helppoja ja kivoja joulu viemisiä.




Himmenee aattoilta
tähtien hopeasilta
kimaltaa yllä maan

hiljenee ihmistalot
lämpöiset jouluvalot

syttyvät ikkunaan

kaikuvat kirkkojen kellot
loumiset tiet ja pellot
ääneti odottaa

jälleen ihminen siellä
lapsuuden juhlamiellä
jouluhun vaeltaa


IM000949

OIKEIN HYVÄÄ JA RAUHALLISTA JOULUA KAIKILLE!!!

keskiviikkona, joulukuuta 19, 2007

joulukalenteri

Paljon hyviä ideoita löytyy joulukalenterin muodossa täältä

Kyllä vielä ennen joulua näytän teille valmista. Nyt täytyy vaan sopeutua lomailemaan, eilen oli viimeinen tentti ja kaikki tehtävätkin palautettu. Flunssan vaan iski sopivasti tähän loman alkuun =(

sunnuntaina, joulukuuta 16, 2007

Projekteja

Onko ens keväälle tiedossa mitään kivoja projekteja, vaihtoja tms? Itsellä yks mielessä, mutta pohdin vielä hetken aikaa. Olis kiva päästä johonkin projektiin osalliseks, itse en kyllä välttämättä haluais vetää. Tuntuu vaan että näitä projekteja ja vaihtoja on viime aikoina ollut niin paljon, että onko kenelläkään enää kiinnostusta millekkään.

Itse olen ollut ottamatta osaa mihinkään niin kauan, että nyt vois osallistuakin.
Mua saattais kiinnostaa:

-Mystery shawlit
-Lankavaihto
-SNY
-Painonpudotusprojektit

Itseni miettimä projekti liittyy jämälankoihin...

Tiistaina viimeinen tentti tälle syksyä, lääkehoidon tentti, joten huominen menee lukiessa. Tuosta tentistä kun selviää ja pari tehtävää palauttaa voi alkaa tosissaan valmistautua jouluun...

keskiviikkona, joulukuuta 12, 2007

Vähän innokas paketoija

Eilen illalla rupesin paketoimaan joululahjoja ja kun viimeisiä paketoin muistin, että olin luvannut teille kuvia. No oikeesti aika tavis-juttuja; patalappuja ja samanlainen lapas-sukka-setti kuin tuo aiemmin esittelemäni liila-punainen setti nyt vaan väreinä sininen ja vihreä.

Kysymys taasen: mistä voisin saada helposti takkimallisen roguen ohjeen? Tuntuu jotenkin vaikealta lähteä sitä tilaamaan tuolta ulkomailta...

maanantaina, joulukuuta 10, 2007

Laput valmiita

Tänään sain patalaput valmiiksi ja juuri äsken otin ne koneesta. tai no yhteen pariin täytyy tehdä vielä ripustuslenkit, kun lanka loppui auttamattomasti kesken.

Yrittänyt tänään lukea huomiseen tenttiin, ihan menestyksekkäästi, mutta eri asia on että muistaako huomenna mitään asioista.

Joku porannut pitkin päivää, jotakin meidän talossa. Alkaa hermostuttaa ihan tosissaan, kun joutunut kuuntelemaan, aaargh. Lähdettävä neulontatapaamiseen ennen kuin menee hermot...

Kuvia tiedossa keskiviikkona.