keskiviikkona, marraskuuta 02, 2005

Sukkavaihtosukat

Vihdoin ja viimein valmistuivat sukkavaihtosukkani Riitulle. Sukat lähtivät maanantaina postiin, joten oletan että ne ovat jo saapuneet perille ja uskallan julkaista kuvankin.
Lankana sukissa on Nalle ja malliltaan ne ovat Kuuran kosketus-sukat. Tein ensimmäistä kertaa tiimalasikantapään ja se onnistui yllättävän hyvin ja helposti. Kiitos Ulla-lehden hyvien ohjeiden
Vähän meni viimetippaan sukkien valmistuminen. Aikaisemminkin tietty olisi voinut aloittaa, koska eihän niiden tekemiseen niin kauaa mennyt. Mutta nyt ne ovat siis valmiit ja toivottavasti päässeet perillekin.

Sukkavaihtosukat nallelangasta

Maanantaina olin elämäni ensimmäistä kertaa neulontatapaamisessa. Meitä oli 5 ihmistä paikalla ja minulla ainakin oli mukavaa. Tuli myös todettua että maailma on pieni, koska yksi neulojista oli naapuritalosta, kadun toiselta puolelta. Aika vain tuntui loppuvan kesken, toivottavasti seuraavalle kerralle löydämme paikan joka ei mene liian aikaisin kiinni.

Sitten vielä muiden tavoin listaa keskeneräisistä töistä

- Veljentytön poncho 7 veljeksestä valmistuu hitaasti ja varmasti. Se pitäisi vaan saada ennen marraskuun loppua valmiiksi, koska neidillä on synttärit silloin. Mutta eiköhän tuo tuosta valmistune.
- Serkuntytön villatakki Nallesta valmistuu sekin yhtä hitaasti ja varmasti. toinen hiha puuttuu ja sitten pääsen tekemään kaarrokeosaa. Eihän tuollaisessa 74-80 senttisessä takissa kauaa mene kunhan vain taas vauhtiin pääsee.
- Ullan neulekeräykseen menevä takki on toista etukappaletta ja hihoja vaille valmis. Takista tulee aika värikäs, koska langat ovat jämälankoja.
- Samoin ullan neulekeräykseen menevät tossut ovat siinä vaiheessa että toinen tossu on valmis, toinen odottaa neulomistaan.
- Kummitädin sukat Jussi-langasta ovat vasta aluillaan. Ensimmäisen sukan vartta on vasta vähän neulottu.
- Lisäksi meinasin lahjoittaa tuohon neulekeräykseen kaapista löytyneet yhdet lapaset (joihin pitäisi tehdä peukut), yhdet sukat (toinen sukka puuttuu) sekä yhdet tossut(toinen kasattu, toinen ei). Kaikki nuo ovat odottaneet kaapissa valmistumistaan, mutta jospa nyt saisi ne valmiiksi.

Ennen vuodenvaihdetta en meinaakaan aloittaa mitään suuria töitä. Sitten voisi uuden vuoden aloittaa puhtaalta pöydältä. Tämän vuoden puolella pitäisi tehdä vielä:

- Äidille pipo
- Kummisedälle sukat
- Isälle sukat
- Kummipojalle takki

Että sellaista tällä kertaa.

5 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Sukat ovat hienot, ja ajankohtaiset, ovat ihan kuuraisen näköisetkin!

Pirkko kirjoitti...

Ai täällä sinä luuraat! Mukavaa oli minullakin. Tuli mieleen että kiinnostaisikohan muita villan värjäys. Voitais joskus pitää meillä pieni värjäyssessio. Harmi, kun mulla ei ole teidän muiden sähköpostiosoitteita. Mun meiliosoite löytyy profiilista.

Riksu kirjoitti...

Kokeilu mielessä kyllä kiinnostais ja jos vielä viitsisit opettaa että kuinka saadaan villasta lankaa niin olis aika kiva. Ois sit kiva neuloa itse kehräämästään ja värjäämästään langasta jotain pientä.

mun sähköposti on riikka80 ät luukku.com

Pirkko kirjoitti...

Niin, itse asiassa voitais yrittää värjätä lankaa, vaikka kirjoitin äsken vahingossa villaa. Ei tarvitse olla edes 100% villaa, vaan vaikka valkoista seiskaveljestä. En ole kyllä itse kokeillut, mutta uskon että onnistuu.
Villan kehrääminen oliskin toisen session - ja varmaan useammankin - aihe ;)

MysteryKnitter kirjoitti...

Hienoja kuvia ja kivaa että kaikki meni hienosti! Maisemat varsinkin ovat upean näköiset! *kadekadekade taas*