keskiviikkona, heinäkuuta 13, 2011

Valmiit Kyh:t päivitetty kuvina

Valmistuneita Kyh:ä taas päivitelty. Enää 10 on kesken, mutta tuo villatakki jää ainakin valmistumatta tämän kuun aikana ja saattaa jäädä jokin muukin työ. Innostuin virkkaamaan tuota oviverhoa tällä viikolla, mutta on siinä vielä tehtävää.

Nuo 7-veikasta tehdyt patalaput osoittautuivat hyviksi jämälankojen käyttökohteeksi, hyvin tuli käytettyä viimeisetkin metrit. Enää on jämä-veikkoja n. 25 g jäljellä. Tuo vauvanpeitto luovutetaan tänään käyttäjälle, minusta tuli viime viikonloppuna 6. kertaa täti pienelle pojalle. Neulatyynyistä tuli ihan kivat, vaikkakin tuossa viimeisimmässä tein mokan kun virkkasin toisen kappaleen 3 mm koukulla 3,5 mm:n sijaan, mutta olkoot mikä on, taitaa jäädä omaan käyttöön. Juuh ja vielä yksi Market bag:kin tuli valmiiksi tällä kertaa kaksinkertaisesta akryylilangasta ja jatkoksi vielä hiukan punaista tennesseä ja hyvä tuli varmaankin paras noista kolmesta. Että sellaista tällä kertaa. Seuraava päivitys viimeistään kuun lopussa kun katsotaan mitä kaikkea olen saanut valmiiksi.


KYH 2011

Vauvan peitto Novita bambusta

1.Vauvan peitto (bambu)- aloitettu 9.6 - valmis 12.6


013

2.Nuken hattu (Puro batik) - aloitettu 23.6 - valmis 23.6
3.Tiskirätti (bambu) - aloitettu 17.6 - valmis 31.7

Patalaput hahtuvalangasta

4.Patalappu (hahtuvalanka, ruskea)-aloitettu 6.6 - valmis 16.6

Patalaput Hahtuvalangasta

5.Patalappu (hahtuvalanka, vihreä) - aloitettu 14.6 - valmis 30.6

Neulatyyny Tenneseestä

6.Neulatyyny (tennessee)- aloitettu 2.6 - valmis 8.6

Patalaput Novita Purosta

7.Patalaput (puro)- aloitettu 3.6 - valmis 5.6
8.Sniikkerit (nalle) - aloitettu 21.6 - valmis 2.9
9. Virkattu ja huovutettu kori (Bianca) - aloitettu 17.6 - valmis 19.7
10.Sniikkerit (nalle) - aloitettu 7.6 - valmis 29.7

Patalaput 7-veikasta

11.Patalaput (7 veljestä) - aloitettu 10.6 - valmis 7.7
12. Patalaput (7 veljestä) - aloitettu 18.6 - valmis 28.6
13.February lady sweater (7 veljestä)- aloitettu 9.6
14. Sukat (wolle) - aloitettu 21.6 - valmiit 15.9
15.Oviverho (bambu) - aloitettu 12.6 - valmis 18.9

Market bag Puro Batikista

16.Market bag (Puro batik) - aloitettu 10.6 - valmis 23.6

Market bag akryylilangasta

17.Market bag (akryyli)- aloitettu 7.6 - valmis 19.6

Market bab (akryyli+ tennesee

18. Market bag (akryyli) - aloitettu 17.6 - valmis 4.7

Patalaput hahtuvalangasta

19.Patalaput (hahtuvalanka) - aloitettu 17.6 - valmis 28.6

Patalaput 7-veikasta

20.Patalaput (7 veljestä) - aloitettu 1.6 - valmis 5.7
21.Tiskirätti (bambu) - aloitettu 17.6 - valmis 31.7

Patalaput 7-veikasta

22.Patalaput 7 veljestä) - aloitettu 6.6 - valmis 6.7
23.Virkattu + huovutettu kori (Bianca)- aloitettu 5.6 - valmis 22.7

Neulatyyny Tenneseestä

24.Neulatyyny (tennessee) - aloitettu 8.6 - valmis 13.7

Kruunupipo Tenneseestä

25.Kruunupipo (tennessee) - aloitettu 18.6 - valmis 27.6

Töitä aloitettu 25/25 , valmiina 24/25

Valmiit on lihavoitu

Ei kommentteja: