torstaina, marraskuuta 10, 2005

Katsokaas tätä

Kylläpäs taas päivityksiä tälle päivälle, mutta pakko oli kokeilla tätä, kun sen Annilta löysin


My blog is worth $11,290.80.
How much is your blog worth?



En ihan näin arvokkaaksi ois uskonut.

Kiertävä meemi

Sain meemin, Pirkolta

Mieluisin lanka millä olet neulonut?

Novitan samos. Valmista tulee nopeasti ja pinta on pehmeä.

Suosikkipuikkosi?


Pyöröpuikot, mielellään 3 tai 3,5

Kamalinta mitä olet neulonut?

Palmasta neuloin siskonpojalle neuletakin ja oli tosi hankala neuloa varsinkin jos sattui silmukan tiputtamaan.

Paras ohje millä olet neulonut?

Veljenpojalle tekemäni villapaita. Ohje oli ihana, koska ommeltavia saumoja ei ollut kuin kainaloiden alla ja sai neuloa melkeinpä koko ajan sileää oikeaa neuletta.

Pojan villapaita Nalle Colorista (n. 130 cm)


Tärkein neulontatekniikka?


Pyöröpuikoilla neulominen on innostanut minutkin, mitä vähemmän saumoja sen parempi.

Paras neulekirja tai -lehti?

Enpä osaa sanoa. Moda ehkä lukemistani lehdistä paras. Hyvänä kakkosena tulee Novita

Mieluisin knit-a-long?

Duffeli knit-a-long, en ole vielä ollut muissa mukana

Mieleisimmät neuleblogit?

Pääsääntöisesti

Suomalaiset neuleblogit
, muutamia erikseen mainitakseni Kristel, Pirkko, Siniset silmukat
Distant Knitter sekä Laura

Mielisuunnittelija?

Suunnittelija ai mikä suunnittelija??? Tähän en osaa kyllä vastata mitään!

Mieluisin neule, jota käytät eniten?

En ole itselleni juuri neulonut mitään, mutta tuo avokin paita, jota ei ole vieläkään käytetty on minulle mieluisin...

Miehen raglanpaita Nallesta

Alkusilmukka, Distant Knitter,
Tuulia sekä Lellediova haastan teidät vastailemaan seuraavaksi tähän meemiin. (ellette ole jo vastanneet)

Nää otsikot on tosiaan vaikeita

Ensin kävelymatkan päässä kotoa-meemi. Tällaisia maisemia löytyy kun kävelee meiltä parisen sataa metriä. Joten menee reippaasti alle kävelymatkan, mutta kiva paikka kuitenkin, varsinkin kesäisinä hellepäivinä.

IM000816

Pikkuneidin kanssa meni paremmin kuin hyvin. Hän oli kuin enkeli, mitä nyt vähän nukkumaan mennessä itketti, mutta ei ole kuulemma mitään uutta. Nautin oikein kun sain olla neidin kanssa ihan kaksisteen. Ei vauvakuumetta ei.

Sunnuntaina oli ne ristiäiset ja nekin menivät hyvin. Poika oli suloinen ja sai oikein kivan nimen. Edelleenkään ei vauvakuumetta ei, mitä nyt ihan vähän vaan.

Käsityörintamalla ei ole edistytty juuri lainkaan. Kun sain ponchoon hommattua lisää lankaa niin loppuikin siitä toisen värinen lanka, joten poncho odottaa edelleen valmistumistaan. Muut käsityöt ovatkin lähinnä niillä sijoillaan. Ainoastaan ullan neulekeräykseen menossa olevasta takista puuttuu enää toinen hiha ja lähes tuhat langanpäätä odottaa päättelemistään.

Sain vihdoin ja viimein uusimman Modan, mutta eipä tuossa ollut juuri mitään erikoista. Olenkin miettinyt, että kun tuo tilaus päättyy tilaankin Kauneimmat käsityöt-lehden.

Mutta nyt kotihommien pariin, jotta pääsen neulomaan...

perjantaina, marraskuuta 04, 2005

Tänä iltana ei neulota =)

Veljentyttö tulee kohta yökylään. Neidillä ikää 1 v ja 3 kk. Tiedän kyllä pärjääväni, mutta silti jänskättää. Kääk ei meillä ole noin pientä vielä ollutkaan yökylässä, no eiköhän kaikki hyvin mene ainakin niin kauan kuin nukkumaan pitäis ruveta

Täytyy huomenna sitten raportoida kuinka ilta sujui.

Sunnuntaina minusta tuleekin pienen pojan kummitäti ja olen kovin iloinen saamastani kunniasta. 3. kummipoika 1,5 vuoden sisällä ja joskus kun ajattelin ettei kukaan mua koskaan kummiks pyydä. No neuleiden saajia ainakin riittää, että ei työt lopu kesken...

Lapasvaihtoa

Lisäsin tuon lapasvaihtonapin. Topperi lupasi järjestää tuon lapasvaihdon, lisätietoja löytyy hänen blogistaan.

Kävi tuo perinteinen, innostuin oikein tosissaan neulomaan tuota ponchoa ja sitten lanka loppui kesken. Eilen olisin sitä ostanut lisää, mutta sitä ei kaupassa ollutkaan. Harmi, sillä poncho olisi varmaan valmistunut hyvinkin pikaisesti.

Mutta eipä kuin hyvää viikonloppua kaikille

keskiviikkona, marraskuuta 02, 2005

Sukkavaihtosukat

Vihdoin ja viimein valmistuivat sukkavaihtosukkani Riitulle. Sukat lähtivät maanantaina postiin, joten oletan että ne ovat jo saapuneet perille ja uskallan julkaista kuvankin.
Lankana sukissa on Nalle ja malliltaan ne ovat Kuuran kosketus-sukat. Tein ensimmäistä kertaa tiimalasikantapään ja se onnistui yllättävän hyvin ja helposti. Kiitos Ulla-lehden hyvien ohjeiden
Vähän meni viimetippaan sukkien valmistuminen. Aikaisemminkin tietty olisi voinut aloittaa, koska eihän niiden tekemiseen niin kauaa mennyt. Mutta nyt ne ovat siis valmiit ja toivottavasti päässeet perillekin.

Sukkavaihtosukat nallelangasta

Maanantaina olin elämäni ensimmäistä kertaa neulontatapaamisessa. Meitä oli 5 ihmistä paikalla ja minulla ainakin oli mukavaa. Tuli myös todettua että maailma on pieni, koska yksi neulojista oli naapuritalosta, kadun toiselta puolelta. Aika vain tuntui loppuvan kesken, toivottavasti seuraavalle kerralle löydämme paikan joka ei mene liian aikaisin kiinni.

Sitten vielä muiden tavoin listaa keskeneräisistä töistä

- Veljentytön poncho 7 veljeksestä valmistuu hitaasti ja varmasti. Se pitäisi vaan saada ennen marraskuun loppua valmiiksi, koska neidillä on synttärit silloin. Mutta eiköhän tuo tuosta valmistune.
- Serkuntytön villatakki Nallesta valmistuu sekin yhtä hitaasti ja varmasti. toinen hiha puuttuu ja sitten pääsen tekemään kaarrokeosaa. Eihän tuollaisessa 74-80 senttisessä takissa kauaa mene kunhan vain taas vauhtiin pääsee.
- Ullan neulekeräykseen menevä takki on toista etukappaletta ja hihoja vaille valmis. Takista tulee aika värikäs, koska langat ovat jämälankoja.
- Samoin ullan neulekeräykseen menevät tossut ovat siinä vaiheessa että toinen tossu on valmis, toinen odottaa neulomistaan.
- Kummitädin sukat Jussi-langasta ovat vasta aluillaan. Ensimmäisen sukan vartta on vasta vähän neulottu.
- Lisäksi meinasin lahjoittaa tuohon neulekeräykseen kaapista löytyneet yhdet lapaset (joihin pitäisi tehdä peukut), yhdet sukat (toinen sukka puuttuu) sekä yhdet tossut(toinen kasattu, toinen ei). Kaikki nuo ovat odottaneet kaapissa valmistumistaan, mutta jospa nyt saisi ne valmiiksi.

Ennen vuodenvaihdetta en meinaakaan aloittaa mitään suuria töitä. Sitten voisi uuden vuoden aloittaa puhtaalta pöydältä. Tämän vuoden puolella pitäisi tehdä vielä:

- Äidille pipo
- Kummisedälle sukat
- Isälle sukat
- Kummipojalle takki

Että sellaista tällä kertaa.

maanantaina, lokakuuta 31, 2005

Valitettavasti

Minun oli poistettava tuo edellinen postaus. Olivat useimmat noista hauskoista jutuista muuttaneet osoitettaan...

keskiviikkona, lokakuuta 26, 2005

Arvonta suoritettu

Kiitoksia ensin kaikille kommentoijille. Minut yllätti tuo lukumäärä ja olen siitä hyvin iloinen. Kiitokset myös kannustavista kommenteista.

Suoritin äskettäin arvonnan. Seuraavassa todisteita

Jokaista kommentoijaa vastaa tässä kipossa yksi numero. Eli ensimmäinen kommentoija on nro 1 jne.


IM000803

Ja sitten kaikki laput sekaisin

IM000804

Virallisena valvojana toimi virallinen blogikissa Piki. Valvojan tehtävät hän suoritti hyvin tarkasti eikä onnetar päässyt missään vaiheessa huijaamaan valvojaa.
Huomaatteko tuon tiukan ilmeenkin, ei paljoa tehnyt mieli huijata, tiedä mitä siitäkin olisi seurannut.

IM000807

Ja voittaja on nro:

IM000809

Eli minun laskujeni mukaan Lankakomero on oikeutettu palkintoon. Joten laitatko arvoisa voittaja minulle yhteystietosi sähköpostiini riikka80 ät luukku.com

Niin mainittakoon vielä että onnettarena muiden läsnäolijoiden puuttuessa toimi itse bloginpitäjä. Ei ollut malttia odottaa niin kauan että virallinen blogiavokki olisi palannut iltapäivällä kotiin.

Kiitos vielä kerran kaikille osallistujille

tiistaina, lokakuuta 25, 2005

Aloitus se on tämäkin

Noilla sanoilla aloitan blogini pitämisen vuosi sitten. Aika on mennyt tosi nopeasti ja hauskaa on ollut.

Kiitoksia teille kaikille blogini lukijoille, eipä tätä jaksaisi pitää jos kukaan ei tätä kävisi koskaan lukemassa.

Jätäpä kommenttia tämän päivän aikana niin arvon sitten kaikkien kommentoijien kesken jotakin pientä kivaa!

keskiviikkona, lokakuuta 19, 2005

Ahdistaa

Ostin jo kesällä langat serkun tytön villatakkiin, silloin ajattelin että Samos lollipopista tulis jotain kivaa, mutta ei, ei huvita noilla langoilla nyt neuloa. Kävin alkuviikosta ostamassa punaista nallea sekä keltakirjavaa Nalle Coloria yhtä kivaa mallia varten ja ajattelin että näistä se tulee, mutta ei, ohje ei ollutkaan tarkemmin sitä luettuani minulle mieleen..

Haluan tehdä neitoselle raglantakin, raidallisena ja joustinneuleena (2 o 2 n tai 4 o 2 n) sekä vetoketjulla, mutta niin että kaikki kappaleet niin paljon kuin mahdollista niin yhtenä kappaleena. Eli etu- ja takakappaleet yhdessä kainaloihin asti, sitten hihat pyöröpuikoilla ja kainaloista ylöspäin niin etu- ja takakappaleet kuin hihatkin yhtenä kappaleena.

Paljon on ohjeita joissa ainakin yksi noista vaihtoehdoista täyttyy, mutta ei yhtäkään missä nuo kaikki. Tarvitsee varmaan itse suunnitella tuollainen malli, mutta kun en ole koskaan itse suunnitellut mitään neuleita niin uskaltaisko sitä. Kait sitä uskaltaa kuin tekee vain.

No onneksi tuota takkia suunniteltaessa ei ihan toimettomaksi tarvitse jäädä. Veljentytön poncho edistyy pikku hiljaa ja sukkavaihtosukatkin ovat edenneet puikoillaan...

tiistaina, lokakuuta 11, 2005

Myrskyluodon Maija

Olen lukenut tätä viime aikoina. Ja siinä on sitä jotakin. Olen joskus 10 vuotta sitten lukenut suurimman osan sarjasta tehdessäni esitelmän Anni Blomqvistista yläasteella, mutta nyt se aukeni paljon paremmin kuin silloin teini-iässä. Tuota kirjaa lukiessa herätti minussa ajatuksen että kuinka onnekkaita olemmekaan...

Täytyy lähteä joku päivä kirjastoon hakemaan lisää sarjan kirjoja ja suosittelen muillekin tuon lukemista. Kunhan kirjastoon pääsen niin samallahan voisi selailla käsityölehtiäkin =).

maanantaina, lokakuuta 10, 2005

Kummipojan haalari

Tässä nämä kummipojan haalari, pipo sekä kaulaliina. Lankana Nalle, koko 80-90 cm. Sukatkin tähän settiin tein, mutta ne luovutin käyttäjälle heti niiden valmistuttua. Haalari oli helppo ja nopeakin tehdä. Joku siinä vain on etten siihen täysin tyytyväinen ole. Pipon neuloin parissa illassa pyöröpuikoilla ja siitä tuli mielestäni hauska, ompelin vielä vuoren lakin sisälle ohuesta trikoosta, jotta pipo ei kutittaisi pientä päätä ja onhan se vähän lämpöisempikin. Toivottavasti nämä lämmittävät talven leikeissä.

Pikkupojan haalari (80-90 cm), pipo ja kaulaliina Nallesta

Ja sitten tuohon viikonlopun kilpailuun. Lankaa kasassa oli 975 g, joten lähimmäksi arvanneita olikin kaksi. Voittajia ovat siis Katja sekä AnneM. Laittakaa minulle osoitteenne sähköpostiini (riikka80 ät luukku.com) niin kehittelen teille jotain pientä palkinnon tynkää.

EDIT. Mä en ikinä muista mainita että mistä ohjeet mahdollisesti löytyvät. Eli haalari löytyy modasta 1/2004, malli nro 44. Pipo löytyy modasta 5/2005, malli nro 47 ja kaulaliinan löysin Novitasta 6/2002, malli nro 58

lauantaina, lokakuuta 08, 2005

Kasvivärjättyjä lankoja lisää

IM000783

Nämä langat ovat siskoni värjäämiä lankoja joskus vuonna 1992. Hän ei niille ole käyttöä keksinyt joten lahjoitti minulle langat. Langat ovat viimeiset puoli vuotta olleet heillä varastossa, jossa ovat hieman kostuneet sekä imaisseet itseensä todella tunkkaisen hajun. Tässä ei toki ole kaikkia lankoja vaan osa odottaa vielä siskon luona pääsyä puikoille. Värit eivät ihan oikeuksiinsa kuvassa pääse, mutta aika lähellä luonnollisia värejään kuitenkin ovat

Suurin osa langoista oli kerällä, joten eipä muuta kuin langat vyyhdille (tässä oivallisena apuna oli avokin akkuporakoneen laatikko)ja ulos tuulettumaan. Ensin tarkoituksenani oli langat pestä, mutta nyt kun olen lankoja ulkoiluttanut pari päivää on haju niistä aika tehokkaasti hävinnyt.

Ilmeisesti langat ovat aitoa villaa, tosi rasvaisen tuntuisia ainakin ja niitä haistellessa jostain tulvi nenään sellainen villan tuoksu. Langat ovat vahvuudeltaan 7 veljestä.

Lupasin langoista neuloa siskonpojalle jonkinlaisen neuletakin. Siinä sitä onkin suunnittelemista, ettei takista tule kovin kirjavaa. Onneksi ne kuitenkin käyvät toistensa kanssa hyvin yhteen. Suosikkivärejäni ovat tuo tummanruskea 4. oikealta sekä sen oikealla puolella oleva tummanvihreä, harmi vain kun juuri noita lankoja ei ole kuin nuo parit vyyhdet.

En ole vielä punninnut lankoja, joten arvatkaapas paljonko lankoja tuossa kasassa on + edellisessä postauksessa olevat punasävyiset langat. Jos joku vastaa lähellekkään oikein saatanpa hänet vaikka palkitakin pienellä palkinnolla. Itse arvioisin että tuossa pinossa on 750 g lankaa.

perjantaina, lokakuuta 07, 2005

Miten tästä tulee ihan vispipuuro mieleen

Tämän kanssa vietin eilisen päivän. Lanka pääsi livahtamaan vyyhdiltä ja oli hommaa saada se selväksi. Eikös ole ihan vispipuuron väristä?

IM000723

Mutta niin vain se selveni ja pääsi muiden yhtä kauniin väristen lankojen kanssa samaan joukkoon. Ylläoleva kasa kuvassa oikealla. Näistä on tulossa veljentytölle poncho.

IM000740

Lisää lankoja ja tarinaa ylläolevistakin langoista luvassa kunhan huominen päivä koittaa ja saan langoista kuvan jossa värit pääsevät oikeuksiinsa.

keskiviikkona, lokakuuta 05, 2005

Meemiä

os olisin puikkokoko, olisin varmaankin 6
Jos olisin lanka, olisin villalanka
Jos olisin kirjoneule, olisin punakirjava
Jos olisin neulehuivi, olisin pitkän, pitkä kaulahuivi
Jos olisin sukka, olisin iloisen kirjva.
Jos olisin neuleohje, kietaisuneule.
Jos olisin pyöröpuikoilla, Olisin kaarrokeneule
Jos olisin huopuvaa lankaa, olisin käsilaukku.
Jos olisin neulottu/virkattu kolmiohuivi, olisin viininpunainen.
Jos olisin neulepinta, olisin korinpohjaneule.
Jos olisin virkattu, olisin päiväpeitto.
Jos olisin sohva, olisin iso ja pehmeä.
Jos olisin neulepaita, olisin raglanpaita.
Jos olisin neulekirja, olisin neulottuja lasten vaatteita pullollaan.
Jos olisin neulelehti, olisin perusneuleita erikoisuuksineen.
Jos olisin lankakerä, olisin löysälle keritty kerä.
Jos olisin uutuuslanka, valkoinen villalanka, jossa punakirjavia pilkkuja.
Jos olisin neuletyö, valmistuisin pikkuhiljaa, hitaasti, mutta varmasti.

perjantaina, syyskuuta 30, 2005

Yllätys, yllätys

Saattekin kuvia jo ennen viikonloppua. Eilen valmistuivat vihdoin ja viimein kynsikkäät sekä avokin villapaita. Eihän niissä kauan vielä mennytkään

Kynsikkäiden kanssa taistelin kauan aikaa, koska ne olivat miehen makuun liian lyhyet ja saisivat vieläkin olla pidemmät, mutta lupasin tehdä hänelle toiset, koska näiden kanssa meinasi mennä jo hermo. Saapahan avokki ne sormiaan lämmittämään kun lähtee lauantai aamuna hirvimetsälle. Sävy on mitä oivallisin tuollaiselle metsämiehelle.

Miehen kynsikkäät Nalle Colorista

Ja tässä avokin paita. Olen alkanut paitaa tekemään tammikuussa, mutta olen tehnyt siinä ohessa niin paljon muuta. Paita olisi ollut aikaa sitten valmis jos olisin sitä pelkästään tehnyt. Tähän olen tyytyväinen. Ja olipa miehelle vielä ihan sopiva ja hyvännäköinen päällänsä. Harmi vain kun en tullut silloin kuvaa ottaneeksi... Mutta tässä kuitenkin jonkinlainen kuva;

Miehen raglanpaita Nallesta

Tiedättekö kun on oikein kauan jotakin työtä tehnyt ja tämäkin kun oli minun ensimmäinen aikuisen ihmisen neulepaita. Niin tuli illalla ihan niin kuin haikea olo kun sai paidan valmiiksi ja tottakai ylpeäkin olo, kun saa aikaiseksi jotain onnistunutta. Voi taas tätä onnistumisen iloa ja riemua, taas.

P.S. Otin muuten minäkin tuon kirjainvahvistuksen käyttöön. Alkaa pikkuhiljaa tuo roskaposti lisääntymään.

torstaina, syyskuuta 29, 2005

Ei vieläkään mitään valmista = kuvaton päivitys

Eli seuraavassa lista minun keskeneräisistä töistä.

- Avokin paita: toinen hihasauma on ompelematta ja langat päättelemättä.
- Avokin kynsikkäiden korjaus (nyt nuo kutsuvat minua, joten ehkäpä saan ne tänään valmiiksi, vihdoin ja viimein)
- Kummipojan haalari: kaulus + napituslista neulomatta, hihat kiinnittämättä+ päättelyt
- Kummipojan hiippapipo: hiippojen saumat ompelematta + päättelyt sekä vuorikankaan laitto
- Veljentytön poncho on ihan alkutekijöissään vielä...

Ainoa valmistunut työ on kummipojalle sukat harmaasta Nallesta, mutta koska ne olivat ukkelille juuri nyt sopivat, pääsivät ne heti käyttöön enkä kerennyt kuvaa napsaisemaan.

Että tylsiä päivityksiä tälle suunnalle, ehkä ensi viikolla saatte jo kuvia, ehkä...

tiistaina, syyskuuta 13, 2005

Veljenpojan paita

IM000682

Valmistui se veljenpojan paitakin. Tasan kuukausi meni tämän tekemiseen ja tähän olen täysin tyytyväinen. Ohje Modasta 1/2005, malli 42.Lankana Novitan Nalle colori (vihreä sävyinen) Hihojen mallineuleeseen ei riittänyt kärsivällisyys, joten tein niihin patenttineuletta. Tässä yksityiskohta hihasta.

IM000691

Paitaan olen aivan täydellisen tyytyväinen, siitä tuli hieno ja jos voi sanoa niin paita on ihan tulevan käyttäjänsä näköinen. Voi tätä onnistumisen iloa ja riemua.

Nyt tarttee kiirehtiä bussiin ja sitten kaupunkiin ostamaan veljentytön ponchoa varten pyöröpuikot. Juu teen sittenkin ponchon, ohje Novitan Kevät 2005 lehdestä. Alkuperäinen ohje Nallelle, mutta teen sen 7 veljeksellä. Käsialani on sen verran tiukkaa, että kun teen 140 cm:n mitoilla niin saan kooksi jotain 140 cm:n ja 160 cm:n väliltä, toivottavasti. Olin aivan ällistynyt kun minulta ei löytynyt 4:n pyöröpuikkoja. En näköjään ole niitä tähän mennessä tarvinnut.

Mutta nyt liikkeelle... =)

maanantaina, syyskuuta 12, 2005

Hippya

aika monella muullakin näyttää olevan lankoja myynnissä, joten minäkin liityn tähän joukkoon. Eli 4 kerää beigeä (820) hippya myytävänä. Kerät avaamattomia. Hinta 15 €, sisältäen postikulut. Jos joku kokee kiinnostusta ko. lankaa kohtaan niin laita sähköpostia osoitteeseen riikka80 ät luukku.com

perjantaina, syyskuuta 09, 2005

Match-lankaa ja silmukkamerkkejä

Tuon edellisen postauksen jälkeen soi vielä ovikello ja ystävällinen posteljoonitäti ojensi minulle oheisen paketin, joka oli tullut ruotsista asti. Olin Irjan blogissa 10 000. kävijä ja hän palkinnoksi lähetti minulle 4 kerää minulle tähän asti tuntematonta Match-lankaa sekä elämäni ensimmäiset silmukkamerkit. Nyt pääsen opettelemaan niidenkin käyttöä. Saas nähdä mitä käyttöä langoille keksin... Suuri kiitos Irjalle!!!

IM000668

Tadada datta daa!!! Se on valmis....

Tässä tämä tilkkupeitto vihdoin ja viimein on ja minusta se on hieno. Tein sitten niin että käytin kaikki saamani tilkut tähän peittoon ja neuloin vielä itse yhden tilkun lisää ja näin minulla oli tarpeellinen määrä tilkkuja. Hiukan peitto "kupruilee", koska tilkut olivat hieman erikokoisia, mutta se tuskin haittaa. Minusta siitä tuli kivan näköinen. Virkkasin vielä yhden kerroksen kiinteitä silmukoita reunoihin tummanpunaisella Woolilla ja se jokseenkin viimeisteli ulkonäön. Useammankin kerroksen tietty olis voinu virkata, mutta hyvä tämä on näinkin, ainakin minusta...

Toivottavasti tämä lämmittää talven kylmissä säissä jotain pientä tai vähän suurempaakin ihmistä.

Blogilaisten tilkkupeitto 9.9.2005



Tilkkupeiton tekoon osallistuivat seuraavat henkilöt:

Carita
Helka
Hembu
Maarit
Marjut
Minna
Niina
Riikka
Sirpale
Sirpaleen tytär

Terhi M
Tiina
Villapallo

Toivottavasti tuosta listasta nyt löytyvät sitten kaikki. Kommenttia tulemaan jos huomaat puuttuvasi listasta.

KIITOS kaikille projektiin osallistuneille. Ilmoittelen kun peitto lähtee kohti lämmitettäväänsä =)

keskiviikkona, syyskuuta 07, 2005

Viimeistelyä vain

Pikikin palasi vihdoin ja viimein yli kuukauden lomareissultaan. Oli maalla hoidossa sen aikaa kun me lomailimme muualla. Sai pyydystellä hiiriä ja nauttia ulkoilmasta ihan sydämensä kyllyydestä.
Sunnuntaina toimme Pikin kotiin ja lähinnä tuo on nukkunut, eikä ole paljoa muuta jaksanut tehdä. No ehkä tuo siitä piristyy pikkuhiljaa taas rasittavuuksiin asti, joten me nautimme tämän hetkisestä rauhallisuudesta ja kissan hellyydenkipeydestä.

IM000661

No sitten neulomisrintamalta, edistystä on tapahtunut:

Tilkkupeitto on sinänsä kasattu, mutta mietin vain, että tuleeko siitä liian iso, jos tilkkuja onkin 30 tuon alkuperäisen 20 sijaan. Jos neuloisin itse vielä yhden tilkun niin saisin nuo ns. ylimääräiset tilkutkin pois, eikä tarttis enää uusia tilkkuja keräillä.
Aikamoinen kasaaminen tuossa peitossa vain on, tilkut kun eivät läheskään kaikki olleet samankokoisia, saa nähdä saaanko peiton asettumaan aloilleen. Taidanpa vain sitten vielä virkata siihen sen reunan, varmaan siistii tuota peiton ulkonäköä hieman.

Avokin paita odottaa kasausta, oli muutaman päivän pingottautumassa ja langat on päätelty, mutta kun pitäis vaan kasata se ja sitten neuloa kaulus. Kyllä se pian valmistuu.

Veljenpojan paita Nalle Colorista on sitä vaille valmis, että kauluksesta puuttuu n. 5 cm ja sitten kainalosaumojen ompelua sekä hieman pingotusta.

Tiedättekö, kun ihan alkoi ahdistamaan, kun ei kohta ole yhtään keskeneräistä työtä, kun kummipojan haalaristakaan ei puutu enää kuin hiha. Ai niin ne kynsikkäät, niistä ei saa muistuttaa, ne odottavat todellista inspiraatiota. Mutta ahdistaa silti, ei ole tiedossa että mikään työ valmistuisi pitkään aikaan, kunhan nuo tämän hetkiset saan valmiiksi.

Tällaista tällä kertaa...

perjantaina, elokuuta 26, 2005

Lomat on lomailtu

Eilen palasimme sivistyksen pariin. Loma meni nopeasti vadelmia poimiessa, häitä juhliessa, mökkeillessä ja mökillä puuhommia tehdessä. Kerrassaan rentouttava loma, avokin kanssa saimme olla lähes viikon verran kahdestaan mökillä ja nauttia luonnon rauhasta. Oli mukavaa!

Neulottuakin tuli aika paljon. Aloitin tekemään veljenpojalle puseroa Modasta 1/2005. Muuten tein ihan ohjeen mukaan paitsi silmukat otin isoimmasta paidasta ja muut mitat 135 cm paidasta. Hihoihin muutin patenttineuleen, koska ei riittänyt mielenkiinto alkaa opettelemaan ohjeessa ollutta mallineuletta. No paita on nyt siinä vaiheessa että vartalo-osa ja toinen hiha ovat valmiit, toisesta hihasta puuttuu n. 10 cm. Sitten yhdistän kappaleet ja yläosa neulotaankin kaarrokkeena. Täytyy vaan vähän tehdä laskelmia, jotta yläosasta tulee sopivan mittainen.

Juuri tuossa 10 minuuttia sitten sain avokin neulepaidan kappaleet valmiiksi. Onhan tuota jo tehtykin. Nyt vain pitäisi mennä vanhempien luona piipahtamaan, jotta saisi kappaleet pingotettua. Saas nähdä tuleeko siitä avokille sopiva vai tarvitseeko lahjoittaa jollekin muulle.

Kummipojan haalari on edelleen hihoja vaille valmis ja avokin kynsikkäät odottavat edelleen korjauksia. Saa nähdä saako miekkonen kynsikkäitä tänä syksynä käyttöön. Tilkkupeitto on puoliksi kasattu, otan sen ensi viikon urakaksi ja näyttelen kuvia kun se on valmis.

Edellisestä voitte päätellä, että saatte varmaan piakkoin kuvia valmistuneista neuleista. Tässä vaiheessa en enää keskeneräisistä töistä otoksia näytä, joten saatte kuvia lomalta, mökkimaisemista. Tällaiset näkymät ovat siis Kannonkosken Hanhisaaresta...

IM000631

IM000630

IM000629

torstaina, heinäkuuta 28, 2005

Loma kutsuu

Huomenna on se päivä jolloin jäämme avokin kanssa lomalle. Avokin loma jatkuu elokuun ajan, minun lomani jatkumisella ei ole vielä tietoa, sillä työni nykyisessä paikassa loppuvat, joten uuden paikan etsintä on edessä. Olen siis kuukauden verran lomalla bloggailustakin, saas nähdä minkälaiset vierotusoireet ilmestyvät lomailun aikana. Neulonnasta en kuitenkaan pidä lomaa vaan lankoja ja keskeneräisiä töitä lähtee mukaan. Katsotaan mitä saan valmiiksi loman aikana, vai saanko mitään???

Toivotankin teille kaikille mukavia ja lämpimiä elokuisia päiviä näiden kuvien myötä

IM000547

Lapinorvokki ja mummulasta peritty ihana pieni, sininen jakkara

IM000545

Gladiukset (mitenköhän tuo oikeesti kirjoitetaan???), joista olen hyvin ylpeä. Harmi vain kun ne alkoivat kukkimaan vasta näin loman alussa.

Nyt pois koneelta ja siivoamaan. On mukava palata lomalta siistiin kotiin =)

tiistaina, heinäkuuta 26, 2005

Hellepäivän huivi

Hellepäivän huivi avokin siskon häihin valmistui tosi nopeasti. Olisi varmasti kahdessa illassa tullut valmiiksi ellei olisi tarvinnut välillä tehdä jotain muuta. Perjantaina siis aloitin ja äsken laitoin viimeiset hapsut kiinni. Pituutta huivilla on n. 180 cm. Lankana on Butterfly ja sitä meni aika lailla se 100 g:n kerä. Muutama langanpätkä jäi yli. Tein vielä niin, että varasin etukäteen hapsuja varten lankaa ja neuloin sitten niin pitkään kuin lankaa riitti. Tähän olen tyytyväinen. Huivin ohje löytyy muuten täältä.

Hellepäivän huivi, lanka Butterfly

sunnuntaina, heinäkuuta 24, 2005

Kolme nimeä, joilla sinut tunnetaan

1. Riikka
2. Riksu (sisko kutsuu tällä nimellä)
3. Riikka L ( Neulontalistalla)

Kolme nimimerkkiä, jotka sinulla on ollut

1. Riikka80
2. Riksu
3. Siiri80

Kolme asiaa, joista pidät itsessäsi

1. Rauhallisuus
2. käsityötaidot
3. luotettavuus

Kolme asiaa, joista et pidä itsessäsi

1. Olen liian tarkka kaikista asioista
2. Alan itkemään kun suutun kunnolla (ärsyttävää, olla siinä sitten äkänen)
3. Arkuus tietyissä asioissa (uudet ihmiset, esiintyminen)

Kolme osaa taustastasi

1. Ihana lapsuus
2. villi nuoruus (16-20 vuotiaana)
3. Kohti aikuisuutta (mennään edelleen)

Kolme asiaa, joita pelkäät

1. Etten voikaan saada omia lapsia
2. Suuret vesimassat (Marjutilta kopsattu, myönnetään)
3. Läheisten menettäminen

Kolme päivittäistä välttämättömyyttä


1.Käsityöt
2.ruoka
3.Aamukahvi

Kolme asiaa, jotka sinulla on juuri nyt ylläsi

1. Raita T-paita
2. Mustat housut
3. Mustat kengät

Kolme mieluisaa bändiä tai artistia

1. Yö
2. Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus
3. Simo Silmu

Kolme lempilauluasi

1. Yö: pettävällä jäällä
2. Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus: Lintu
3. Yö: Rakkaus on lumivalkoinen

Kolme asiaa, joita haluat tehdä/kokeilla seuraavan vuoden aikana

1. Lomaa
2. Lapsi
3. Saada töitä

Kolme asiaa, joita haluat ihmissuhteelta

1.Rehellisyys
2. Luottamus
3. Rakkaus

Kaksi totuutta ja yksi valhe

1. Olen siisti ihminen
2. Rakastan lapsia
3. Neulominen on kivaa

Kolme asiaa, jotka viehättävät vastakkaisessa sukupuolessa

1. Osaa ottaa toiset ihmiset huomioon
2. Tykkää lapsista
3. Luonnollisuus (ei tartte koko ajan esittää jotain muuta, ärsyttävää)

Kolme asiaa, joita ilman et pärjää

1. Neulominen
2. Perhe (johon kuuluu avokki, vanhemmat sekä sisarukset perheineen).
3. Luonto

Kolme mieluisinta harrastusta

1. Neulominen
2. Bloggailu
3. Luonto

Kolme paikkaa, jonne haluat lomamatkalle

1. Norja
2. Islanti
3. Irlanti

Kolme asiaa, joihin et pysty

1. Olemaan pitkävihainen
2. Tarkoituksella loukkaamaan toista
3. tykkäämään linnuista sisätiloissa (siis vapaasti lentelemässä)

Kolme lapsennimeä

1. Matias
2. Siiri
3. Laura

Kolme asiaa, jotka haluat tehdä elämäsi aikana

1. Saada lapsia
2. Ostaa oma asunto tai kesämökki maalta
3. Mennä naimisiin

Kolme julkkisihastusta

1. Olli Lindholm (yö)
2. Mikko Leppilampi
3. Simo Silmu

perjantaina, heinäkuuta 22, 2005

Aurinko paistaa ja vettä sattaa...

Jokseenkin tuollainen ilmiö tuolla ulkona...

Eilen asettelin neulomanne tilkut omasta mielestäni hienosti ja aloin jopa kasaamaan peittoa. Haittapuolena on se, että tilkut ovat aika eri kokoisia, joten silitysraudalle ja -laudalle on ollut käyttöä. Tuntuu että joka tilkku vetää eri suuntaan, mutta jospa se siitä ahkeran höyryttämisen jälkeen asettuisi. Ihanaa kun jätitte langat niin pitkiksi. Niillä on helppo kasata peittoa, on tavallaan puolet vähemmän langanpäitäkin pääteltävänä. Tarttee mun varmaan kierros tai pari virkata kiinteitä silmukoita sitten aikanaan peiton reunaan, jotta peitosta tulisi siisti...

Kummipojan haalari on takakappaleen yläosaa sekä hihoja vaille valmis. Avokin paita toisen hihan raglankavennuksia vaille valmis.

vaikka kovasti uhkasin etten ennen aloita uutta työtä, kun toinen noista isoista töistä on valmis, mutta pakko. En löydä kaupasta avokin siskon häihin asuuni sopivaa huivia, joten tänään juoksen lankakauppaan ostamaan kotiväkeä/Butterflyä ja sitten kotiin neulomaan Hellepäivän huivia. Minulla on kaksi viikkoa aikaa saada se valmiiksi, joten kaikki vapaa-aika on käytettävä neulomisen hyväksi...

Mukavaa viikonloppua kaikille!!!

perjantaina, heinäkuuta 15, 2005

Oma panokseni

Tässä minun tilkkuni peittoprojektiin. Näihin jää koukkuun (vai puikkoon?), joten näitä voisi tehdä vaikka kuinka. Ihanaa kun saa pikkukerät pyörimästä pois.

Vaakatilkkuja 7 veljeksestä

keskiviikkona, heinäkuuta 13, 2005

Tilkkuja

Kaiken kaikkiaan 9 kpl tilkkuja saapui Tiinalta. Punainen on niin kaunis väri...

IM000535

Sinisiltä silmukoilta saapui sininen tilkku...

IM000534

Hembu lähetti tällaisen korallin punaisen tilkun. Minusta tämäkin oli kivan värinen...

IM000533

tiistaina, heinäkuuta 12, 2005

Tilkkupeittoprojekti

Tilkkuja on nyt tullut kolmeltatoista neulojalta (minut mukaan lukien). Jos on vielä joku kuka ei ole ole tilkkua lähettänyt ja haluaa sen lähettää niin pikaisesti tilkkua tulemaan. 7 tilkkua mahtuisi vielä peittoon. Otan sitten noita ns. ylimääräisiä tilkkuja jos ei tilkut riitä. Ns. ylimääräisiä tilkkuja on 14 ja itse neulon tuohon kasaan vielä muutaman. Ensimmäisen tilkkuni aloitin hetki sitten.

Kuvia saapuneista tilkuista laitan taas kun kuvankäsittelyohjelma haluaa tehdä yhteistyötä.

perjantaina, heinäkuuta 08, 2005

Hyvin menee

Taas väliaikakuulumisia, kun ei tässä oikein muutakaan tapahdu. Kummipojan haalari etenee kovaa vauhtia. haalariosa on jo puolessa välissä ja neulominen tuntuu kivalta. Avokin paidan se viimeinen hiha etenee aina matkalla, mutta etenee kuitenkin kerroksen tai pari. Viikon verran jos sitä neulois aina iltaisin niin olis varmaan jo valmis, mutta haalari vie voiton.

Uusin Novita herätti minussa lämpimiä ajatuksia. Ne värisävyt saavat tällaisen syysihmisen huokailemaan, että tuota minäkin haluaisin. Nuorisoliitteestä löytyi kiva takin ohje veljentytölle. Itsellekin löysin Aino-langasta tehdyn neuleen, kauniita sävyjä. No itselleni neulon sitten kun toiset ovat saaneet omansa...

Enää ei olekaan suunnitelmissa/ kesken kuin

Veljenpojalle neule Nalle Colorista
Veljentytölle neule Hippystä
Äitille pipo Nallesta
Isälle sukat Nalle Colorista
Veljentytölle huovutettu laukku (sophie???)
2 serkun tuleville lapsille neuleet
Avokin kynsikkäiden viimeistely
Kummipojalle haalarin seuraksi sukat, lapaset, pipo ja kaulaliina
Joululahjoja huovuttamalla (Modassa oli kivoja pipoja)
Avokin paita valmiiksi
Kummipojan haalari valmiiksi
Sukkavaihtosukat

Että ehkä minä joskus saan itsellenikin sen paidan neulottua.

Blogini 10.000 kävijä sai muuten tällaisen paketin

IM000532

10.000 kävijä oli Paula Isostakyröstä. Sain häneltä vielä kortin eilen kiitokseksi paketista ja se lämmitti mieltä kovasti. KIITOS

Kohta lähden viikonlopun viettoon ja taas Kannonkoskelle mökkeilemään. Mikäs siellä on ollessa jos on tällaiset kelit.

tiistaina, kesäkuuta 28, 2005

Kuulumisia

Juhannus meni taas mukavasti. Olimme mökkeilemässä Kannonkoskella ja meitä olikin siellä 33 henkeä viettämässä juhannusta. Hauskaa oli, näki taas paljon sukulaisia ja sai nauttia luonnon rauhasta. Teltassakin nukutti oikein hyvin, pientä juurta selän alla lukuunottamatta. Mökki meillä on aika pieni, mutta väki levittäytyikin sitten ympäri saarta osa aittoihin ja osa telttoihin. Telttoja taisi olla pystyssä 8 kappaletta. Syötyäkin tuli, joten on tuo laihdutusprojekti tällä hetkellä vähän jäissä. Ruokakaupassa kun kävimme torstaina niin oli siinä muilla asiakkailla ihmettä. Muutamia mainitakseni ostoskärryihin kertyi n. 48 lenkkipakettia, 6 kiloa tomaattia, yli 30 hiivaleipää ja 20 kg perunoita. Että sellaista. Tässä juhannusreissun uusi tuttavuus. Näitä oli kaikenkaikkiaan 3 ja kovasti olivat vilkkaita, meinasivat melkein sisälle asti tulla.

IM000515

Sitten neulontarintamalle. Veljentytön villatakki sai viimein nappinsakin, mutta tästä ei tullut hyvä. En ole yhtään tyytyväinen, mutta en jaksa alkaa purkamaankaan. Tuohon valkoiseen osaan oli tarkoitus tulla kukkiakin, mutta on parempi ilman niitä. Siis tää takki on kallellaan joka suuntaan, mutta jospa se kelpais.

IM000525

Näin kauniin värinen tilkku saapui Villapallolta. Tässä yhteydessä voinkin muistuttaa, että alkaa olla viimeiset hetket lähettää tilkkuja. Toivon niiden siis saapuvan tämän viikon loppuun mennessä. Omaanikaan en ole vielä aloittanut, sen voin tunnustaa, mutta tässä joku ilta sen vielä neulon.

IM000527

perjantaina, kesäkuuta 10, 2005

10 000 kävijä

Näyttää nuo luvut siltä, että 10 000. kävijän raja saattaa mennä rikki lähipäivinä. Jos siis tunnustat olevasi tuo 10 000. kävijä niin laitappa kommenttia tulemaan niin minä palkitsen sinua pienellä palkinnolla. Jos useampi väittää olevansa rajan rikkoja niin sitten tarvitsee suorittaa arvonta, mutta se on sitten sen ajan ongelma. Jännittyneenä odottelen.

Lisää tilkkuja

Tällainen mukamas ruma tilkku tuli Terhi M:ltä. Minusta tuo on kauniin värinen. Sormet syyhyää 7 veljeksen raidan suuntaan...

IM000477

Sivussa myös päivitetyt keskeneräiset työt, eli pikkutytön neuletakki on pingottamista ja kasaamista vaille valmis. Kummipojan neulehaalaria olen aloitellut.

maanantaina, kesäkuuta 06, 2005

Liloja tilkkuja tuli postissa

Nämä tilkut tulivat Niinalta Ihanan värisiä kaikki. Pienen etsinnän jälkeen löysin kuin löysinkin oikean Niinan tilkkujen tekijäksi.

IM000474

torstaina, kesäkuuta 02, 2005

Tilkkuja on taas saapunut

Tämä tilkku saapui Caritalta (korjatkaa jos olen väärässä. Meni tilkut ja viestilaput sekaisin)

IM000472

Marjut oli ahkeroinut paljon erilaisia tilkkuja.

IM000471

Näyttää siltä, että tilkkuja tulee yli tuon 20 kpl. Teen niin, että ensin laitan jokaiselta tilkun lähettäjältä yhden tilkun peittoon ja katsotaan sitten mikä on tilanne. Omaa tilkkuanikaan en ole vielä edes aloittanut.

keskiviikkona, kesäkuuta 01, 2005

Lankahamsteri sittenkin

Ensin oli 2 laatikkoa lankaa siististi järjestyksessä. Sitten tuli 250 g Daisy-lankaa, josta en tiedä mitä teen ja eilen tuli 600 g harmaata nalle lankaa sekä 450 g vihreää Nalle Coloria. Ei en ole luistanut laihdutusprojektista. Tilasin nuo nallet ennen projektin alkua, ihan sillä varauksella että jos ei paino putoakaan. Nalle Colorista tulee paitaa ja sukkaa ja harmaasta Nallesta haalari.

Niin takaisin tuohon lankahamstraukseen. Kuten mainitsin ensin oli 2 laatikkoa siististi järjestyksessä yläkaapissa, mutta nyt noihin laatikoihin olisi tunkemassa enemmän lankaa kuin mahtuisikaan. Vielä noiden edellä mainitsemieni lankojen lisäksi alemmasta kaapista löytyy yksi kerä kerrattua hahtuvaa. En ole osannut päättää mitä siitä tekisin, (Sophie kovasti kutkuttaisi, mutta saas nähdä) joten se saapi odottaa noutajaansa siellä.

Että tällaista meillä. Minustakin tuntuu, että tästä blogistani on tulossa tylsä, aina vain samoja juttuja eikä koskaan mitään uutta. Listatkin siitä mitä pitäisi tehdä on suunniteltu jo aikoja sitten ja ainakin nuo lasten paidat ja haalarit on pakko toteuttaa, joten muutoksia tuskin on tulossa. Kesä on muutenkin varmasti hiljaisempaa aikaa, kun tulee oltua reissun päällä, mutta lupaan päivittää blogia ainakin valmistuneilla töillä. Nyt ei malttaisi vaan millään istua töissä, kun kotona odottaa melkein valmis pikkutytön villatakki. Voi kun saisi edes sen pois päiväjärjestyksestä ja ne kynsikkäät ja sen avokin villapaidan... =)

maanantaina, toukokuuta 30, 2005

Ahertamista

En viikonloppuna juurikaan kerennyt neulomaan, mutta sainpa silti jotain aikaiseksi.

Avokin paidan ensimmäinen hiha on valmis, nyt tarttis vaan intoutua sitä toista aloittamaan.

Veljentytön villatakista toinen hiha on melkein valmis, enää pyöriö puuttuu. En ymmärrä miksi jokaisesta takin kappaleesta tulee vino. Ihmetyttää vaikka pingottaessa tuo vinous varmasti häviää. Ihan kuin loisin aloitussilmukat liian tiuhaan. On minulle ennenkin noin käynyt, mutta ei joka kappaleessa???

ja voin sen salaisen projektinkin nyt paljastaa, eli nalle colorista on tulossa avokille kynsikkäät (tosi tarpeen näin kesää vasten) Sainkin ne peukaloita vaille valmiiksi, sitten avokki kokeili niitä ja totesi, että ne ovat liian lyhyet (sormiosat siis) ja olen päättänyt silmukat liian tiukalle. No nyt nuo odottavat sitten purkamista (ei kokonaan vain nuo sormiosat) ja korjailua. Saa nähdä kuinka kauan joutuvatkaan odottamaan. Ei oikein hootsita niitä korjata...

Näin muuten toissa yönä unta, että olin lähdössä San Franciscoon. Kaikki sukulaiset lahjoittivat minulle mukamas hirveästi rahaa, että pääsen matkaan, mutta neulontaan liittyen unessa minulla oli hirmu huono omatunto, kun minulla ei ollut käsityötä mukana. Tuolla matkalla olisin kerennyt monta kerrosta neulomaan. Kaikkea sitä näkeekin...

torstaina, toukokuuta 26, 2005

Tällaista tällä kertaa

Viime aikoina ollut paljon tällaisia samantapaisia kierrossa, tässä taas yksi:

Ota lähin kirja, käännä sivulle 21, etsi rivi neljä. Kirjoita ylös, mitä siinä lukee:
vastaanotto loman lopulle. En halua sen haittaavan hiihtämistä

Ojenna vasen käsivarsi mahdollisimman pitkälle. Mitä kosketat ensimmäisenä?
Kaljapulloa

Mitä viimeksi katsoit TV:stä?
Todistettavasti syyllinen

Arvaa katsomatta paljonko kello on: 16.25

Katso nyt kelloa, paljonko se oikeasti on? 16.35
Mitä kuulet tietokonetta lukuunottamatta?
Telkkarista tulee jotain ohjelmaa ja avoinna olevasta parvekkeen ovesta kuuluu autojen äänet

Milloin viimeksi kävit ulkona? Mitä teit? n. tunti sitten kävelin linkkipysäkiltä kotiin

Mitä nettisivua katsoit ennen kuin tulit tälle sivulle? Neulojien laihdutusprojekti-sivuilla kävin

Näitkö viime yönä unta? En tunnusta nähneeni

Milloin viimeksi nauroit? viikonloppuna kummipojan touhuille

Oletko nähnyt mitään omituista viime aikoina? Eipä juuri nyt tule mitään mieleen ellei kummipojan polvikävelyä lasketa

Minkä elokuvan viimeksi katsoit? Ocean's Eleven

Jos sinusta tulisi yön yli monimiljonääri, mitä ostaisit ensimmäisenä? Asunnon

Pidätkö tanssimisesta? Kyllä lavatansseista enimmäkseen

Voisitko koskaan harkita ulkomailla asumista? En, tulisi liian ikävä perhettä

Mitä on sen huoneen seinillä jossa nyt olet? Hirvensarvia, kalenteri, pelle, taulu ja tikkataulu

Tulevien lasten nimet? Siiri/Laura ja Matias

Mitä olet tänään syönyt? Lohisalaattia, ruisleipää, jogurttia, vihanneksia

Koska olet viimeksi halannut äitiäsi? Hänen syntymäpäivänään helmikuussa

maanantaina, toukokuuta 23, 2005

Tilkkupeittoprojekti

Tilkkuja on tullut nyt ihan mukavasti. Haluaisin vain nyt asettaa jonkin rajan tuolle tilkkujen toimittamiselle jotteivat tilkut pyöri koko kesää kaapeissani (ja mahdollisesti häviä) Jos ilmoittaisin, että tilkkujen olisi hyvä olla minulla perjantaihin 1.7.2005 mennessä. Teillä (ja minulla) olisi 6 viikkoa aikaa neuloa tilkut. Olenko ilkeä kun tällaisen rajan asetan?

lauantaina, toukokuuta 21, 2005

Kuvia

Tilkkuja saapui viime viikolla lisää. Vihreä on Sirpaleen tekemä ja keltainen hänen 11-vuotiaan tyttärensä tekemä. Kiitos molemmille! Sininen tilkku on Minnan tekemä, kiitos myös hänelle.

IM000452

Tällaisen pipon tein kummipojalle, pari iltaa meni. Pipo tuli heti testattua ja se oli inasen verran pieni tai oikeastaan juuri sopiva. No ei haittaa, kun ei tuon kauempaa mennyt aikaa.

IM000448

Tästä näette miten vino veljentytön villatakin takakappaleesta tuli. Luulen, että se asettuu bingottamalla. Tekemättä siis vielä toinen etukappale ja hihat.

IM000449

torstaina, toukokuuta 19, 2005

Raportointia keskeneräisistä töistä

Veljentytön villatakki on edistynyt hyvin. Toinen etukappale valmistui eilen, enää puuttuu toinen etukappale ja hihat. Eipähän tuolla vielä olis kiirekään, kun vasta elokuussa neidillä on synttärit, mutta onpahan sitten valmiina.

Illalla sain päähäni, että kummipojalle pitää tehdä kesäpipo. Aloinkin tekemään tällaista, mutta vain sinisillä raidoilla. Toivottavasti mulla vain riittää langat. Avokki ehdotti että oisko vähän makee sellainen suomipipo, mutta siihen mulla ei ois riittänyt langat. Siis, että pipo muuten valkoinen ja siihen keskelle risti. Itsellä kävi mielessä, että sininen pohja ja siihen suomenlippuja. No jospa sitten ensi kesäksi.

Avokin synttärilahja ei täksi päiväksi valmistunut, mutta saa lahjansa sitten sunnuntaina. Lähtee viikonlopuksi sukulais ja kaveriporukan kanssa värikuulasotaan mökille, joten minulla on aikaa saada lahja valmiiksi viikonloppuna.

Avokin villapaita edistyy hitaasti se on ollut nyt sellainen matkakäsityö. Toista hihaa upuu ehkä n. 10 cm. Toinen hiha tekemättä. Mutta sillä ei tosiaankaan ole kiire... Lupasin sen tän vuoden puolella valmiiksi.

tiistaina, toukokuuta 17, 2005

Tilkkupeittoprojekti

Tilkku

Ensimmäinen tilkku tilkkupeittoprojektia varten saapui Helkalta kiitos hänelle. Itse en ole vielä edes omaani aloittanut, mutta kerkiäähän sitä vielä.

perjantaina, toukokuuta 13, 2005

Oi kun kiva

Kuten huomaatte niin blogini ilme on muuttunut. Alkoi niin se vanha pohja kyllästyttää ja halusin vähän väriä ja tästä pohjasta sitä löytyi. Olen oikein tyytyväinen. Jotenkin tuli muutenkin blogista paljon selkeämpi, edellinen kun oli minun mielestäni niin sekava. Toivottavasti tämä teille kelpaa.

Vielä tunti ja sitten lähdemme Kannonkosken suuntaan mökkitalkoisiin, ihanaa...
Ai niin ja veljentytön villatakin takakappale on valmis, se on vain niin vino joka suuntaan, että saas nähdä joudunko sen purkamaan. En ymmärrä miten se vasen reuna niinn lörpsähti. Täytyy se pingottaa ja katsoa sitten miten käy...


HAUSKAA VIIKONLOPPUA KAIKILLE

torstaina, toukokuuta 12, 2005

Mökkikausi alkakoon

Jippii, huomenna pääsen ensimmäistä kertaa tänä keväänä mökille. Talkoisiin siellä joutuu, joten rentouttavasta viikonlopusta ei sinänsä ole kyse. Vaikka kyllä puusavotassa riehuminen jollain tavalla rentouttaa, siellä kun ei kerkiä miettimään työasioita tai muita murheita. Ja porukalla kun tehdään niin työntekokin on paljon, paljon mukavampaa, oikeastaan hauskaakin.

Ja oi sitä autuutta, mökillä kun nukkuu aina hyvin. Ja voi sitä autuutta kun pääsee saunasta järveen uimaan (vesi on varmasti vielä kylmää, mutta viis siitä) ja yks mikä parasta ruokakin maistuu niin hyvälle aina mökillä, kun on päivän riehunut ulkona. Huomen illalla kun pääsen mökille ja jos ei vettä sada / ole satanut niin otan varmasti yhden siiderin ja menen kalliolle istumaan ja nauttimaan siitä hiljaisuudesta...

Mökki on minulle niin tärkeä paikka siellä pääsee tapaamaan sukulaisia ja nauttimaan luonnon rauhasta. Avokin kanssa voi vaikka päästä kalallekin...

Odotan huomista siis kuin kuuta nousevaa. Mökkimme sijaitsee saaressa Kannonkoskella. Saari luo vielä sen etuoikeuden, että harvoin mökille ulkopuolisia eksyy ja samassa saaressa on meidän mökin lisäksi yksi mökki ja sekin aivan saaren toisessa päässä.

Neulomisesta ei uutta raportoitavaa. Avokin synttärilahjan kanssa vain tulee kiire, mies on viihtynyt liikaa viime aikoina kotona. Täytyy toivoa, että nukkuisi edes päikkäreitä töistä tullessaan tai muuten ei lahja ajoissa tule.

tiistaina, toukokuuta 10, 2005

Historiaa ja tulevaisuutta

Tällaisen sain sähköpostissa. Aika hankalaa miettiä, että mitäs sitä onkaan tultu tehtyä

10 vuotta sitten minä...
1. Asuin vanhempieni kanssa
2. Kävin rippikoulun
3. Minusta tuli ensimmäistä kertaa täti

5 vuotta sitten minä...
1. Tapasin rakkaani
2. Aloitin merkonomiopiskelut
3. Muutin pois kotoa

3 vuotta sitten minä...
1. Opiskelin merkonomiksi
2. Olin 22-vuotias
3. Oltiin oltu Avokin kanssa kihloissa 1 vuosi

1 vuosi sitten minä...
1. valmistuin merkonomiksi
2. Minusta tuli ensimmäistä kertaa kummitäti
3. Aloitin ensimmäisen virallisen palkkatyöni

Tähän asti tänä vuonna minä...
1. Olen ollut siskoni häissä
2. Minusta on tullut toiseen kertaan kummitäti
3. Olen potenut vauvakuumetta

Eilen minä...
1. nukuin kun tulin töistä
2. Pyöräilin töihin ja takaisin
3. Tein kalakeittoa (nam)

Tänään minä...
1. Pyöräilin töihin
2. Pesen pyykkiä
3. Siivoan

Huomenna...
1. Käyn saunassa
2. Valmistaudun viikonlopun mökkitalkoisiin
3. Siivoan

maanantaina, toukokuuta 09, 2005

Neulojien laihdutusprojekti 2005

Ninnin aloitteesta aloitamme Neulojien laihdutusprojektin 2005. Ajatuksena on että jokaista pudotettua kiloa kohti saa ostaa 200 g lankaa. Jos ei laihdu tai lihoaa lankaa ei saa ostaa. Projekti alkaa heti kun haluaa ja päättyy 30.11.2005. Minä otan ilmoittautumisia vastaan. Laittakaa siis osoitteeseen riikka80@luukku.com sähköpostia ja ilmoittakaa sähköpostiosoitteenne, tavoitepudotuksenne sekä mahdollisen bloginne/kotisivujen osoite (blogin tai kotisivujen puuttuminen ei ole este osallistumiselle).

Lisää tietoa laihdutusprojektista projektin omasta blogista

Tilkkupeittoprojekti

Nyt meitä on jo 11 ilmoittautunutta tilkkupeittoprojektiin ja jos vielä muutama tulisi lisää niin varmasti saamme peiton kasaan. Jos jokainen näin ensin neuloisi sen yhden tilkun ja katsokaamme sitten tuleeko lisää halukkaita mukaan vai neulooko jotkin kaksi tilkkua.

Eli tilkkujen koko olisi se 20X20 cm. Lankana mieluusti 7 veljestä. aloitus ja lopetus lankoja ei tarvitse päätellä, mutta muut langat mieluusti päätelkää. Ja jättäkää nuo aloitus ja lopetuslangat mielellään pitkiksi jotta saan mahdollisimman paljon niillä kasattua peittoa. Kun lähetätte minulle tilkkuja niin laittakaa niihin vaikka vain nimenne (ja mielellään blogin osoite) mukaan, jotta tiedän ketkä kaikki ovat peiton tekoon osallistuneet.

Osoitteen johon tilkut voitte lähettää saatte lähettämällä minulle sähköpostia osoitteeseen riikka80@luukku.com

perjantaina, toukokuuta 06, 2005

Alussa ollaan



Tällaista teen nyt sitten veljentytölle. Lanka Novita wool, koko 90 cm ja pintaneule pidennettyä helmineuletta ja ohje löytyy Novitan numerosta kevät 2005. Väri on enemmän kanerva kuin tuollainen lila. Kämpästä vain on vaikea löytää kohtaa jossa olisi saanut kuvasta oikeanvärisen

keskiviikkona, toukokuuta 04, 2005

Tilkkupeittoprojektista vielä

Elkää vielä innostuko niitä tilkkuja neulomaan. Tietäs ensin että tuleeko tarpeeks osallistujia. Voisko joku sellainen jonka sivuilla käy vähän enemmän porukkaa noin niinkuin ohimennen mainostaa projektista?

EDIT: Ajattelin että 20 tilkkua tuohon peittoon riittäis. Ilmoittelen sitten kun osallistujia alkaa olemaan enemmän ja katsotaan sitten miten edetään

Aloitin eilen tekemään sitten woolista veljentytölle tuota neuletakkia, kun alkoi avokin paidan neulominen taas kyllästyttää. Värinä tumma lila. Vähän mietin noin tummaa väriä, mutta jospa se menee...

maanantaina, toukokuuta 02, 2005

Tilkkupeitto

Mä lupauduin siis 1. peiton kasaamaan. Katsotaan sitten 2. peiton kohdalla miten kärsivällisyys riittää. Vapaaehtoisia peitonkasaajia jos on niin viestiä mulle.
Tilkkujen olisi siis hyvä olla kokoa 20X20 cm ja lankana mielellään 7 veljestä. Jos jollakin ei satu olemaan 7 veljestä niin mä voin ainakin sen verran lähettää että yhden tilkun saa neulottua ja kanssasisariltakin varmasti tuota 7 veljestä löytyy tarvittaessa? Ja vielä yksi toivomus elkää päätelkö lankoja, koska niillä saa hyvin kasattua peiton.

osoitteen johon tilkut lähetetään saat kun lähetät minulle sähköpostia osoitteeseen

riikka80@luukku.com

Ajatuksia esille

Eilen illalla unta odotellessani mietiskelin kaikenlaista ja kun olin päättänyt osallistua Ninnin keräykseen jossa neulomme hänen ystävänsä vauvalle keskosvaatteita tulipahan vain sellainen mieleen, että voisimmeko me blogilaiset neuloa jotakin yhdessä? Esim. tilkkupeiton tms. Vaikka Vaakalle. niin että jokainen neuloisi yhden tilkun ja kirjailisi siihen nimikirjaimensa. Joku (vaikka sitten minä) ottaisi vastuulle kasaamisen ja toimittamisen eteenpäin. Siis tämä oli vain ajatus, että onko innokkaita osallistujia? Sehän nyt ei haittais vaikka peittoja tulis vaikka se kaksikin kappaletta.

ensin ajattelin että ensin 1 neulois yhden tilkun ja lähettäisi sen eteenpäin ja toinen neuloisi siihen toisen tilkun perään ja lähettäisi sen kolmannelle jne, mutta sitten viimeisillä olisi aikamoiset postikulut, kun painoa peitolle kuitenkin kertyy.

Kysymykset Distant Knitterille

1. Minkälaisia juttuja neulot mieluiten?

2. Mistä langasta neulot mieluiten?

3. Minkälainen on sinun perheesi?

4. Mistä vuodenajasta pidät eniten ja miksi?

5. Mitä muuta harrastat kuin neulomista?

keskiviikkona, huhtikuuta 27, 2005

Emmie, Meime, Mieme eli Meemi

Meemiin osallistuin minäkin ja seuraavassa Katin kysymykset ja minun vastaukset:

1) Mikä on ollut mieluisin neuletyösi tähän mennessä?

Mieluisin ja mihin eniten olen ollut tyytyväinen on tuo duffeli. Avokin paitaakin on ollut kiva neuloa

2) Mitä teet "virallisesti"? (Opiskelet, käyt töissä, muuta, ja ala myös.)

Töissä olen ja ala kaupallinen. Eli isännöintitoimistossa teen avustavia toimistotöitä.

3) Jos saisit valita niin kuka historiallisesti merkittävä henkilö olisit ja miksi?

Tää on paha, tosi paha. Ensimmäisenä tuli mieleen Myrskyluodon Maija (tiedetään hän on fiktiivinen henkilö). Minua on aina kiehtonut ajatus, että asuisin jossain saaristossa kaukana kaikesta lähes täysin luonnonvaraisena ja minulla olisi suuri perhe. Mä en saa päähäni ketään oikeaa, historiallisesti merkittävää ihmistä joka olisin.

4) Paras näkemäsi elokuva? (Jos et voi sanoa vain yhtä, niin max. 3 kpl.)

Anna hyvän kiertää sekä Helmiä ja sikoja

5) Kuinka monta näitä siskon-veljen-lapsia sulla oikein on? (Minä menin jo sekaisin laskuissani. :D)

No en ihmettele että menet sekaisin, kun itsekin menee välillä

Veljellä on 2 tyttöä (9 vuotta ja toinen lähes 9 kuukautta) sekä 1 poika (6 vuotta)
Siskolla on 1 poika (kummipoikamme 1 vuotta)
Avokin siskolla on 1 tyttö (2 vuotta) ja 1 poika (kummipoikamme 3 kuukautta)

Ja jos joku haluaa haastateltavaksi niin eipä muuta kuin kommenttia tulemaan

tiistaina, huhtikuuta 26, 2005

Avokin paita kissan kera



Piki halusi välttämättä esittelemään avokin paitaa. Eli tässä vaiheessa mennään etu- ja takakappale valmiina, toinen hiha raglankavennuksia vaille valmis ja toinen hiha tekemättä.

maanantaina, huhtikuuta 25, 2005

Salaisuuksia

Enpäs sitten aloittanutkaan niitä saapassukkia vaan *piip* Nalle Colorista avokille. Pienen pientä synttärilahjaa teen siis. Työtä täytyy tehdä aina silloin kun avokki ei ole kotona, joten kerrankin olen iloinen kun hän on ollut illatkin poissa kotoa niin on lahja hyvin edistynyt. teen tällaistakin ensimmäistä kertaa joten saa nähdä mitä tulee. Tosi kivaa pintaa tulee tuosta vihreästä nalle Colorista ja siitä meinaan tehdä paljon muutakin.

perjantaina, huhtikuuta 22, 2005

nyt minä kyllä lankean

Avokin paidan neulominen kyllästyttää joten taidanpa aloittaa neulomaan niitä isän saapassukkia (tosi tarpeelliset näin kesää vasten) välillä. Kun tuntuu ettei sitä paitaa jaksa millään neuloa. No kohta minulla on varmaan sitten 5, 6 pientä työtä kesken, mutta pääasiahan on että neulomisinto säilyy. Välillä kun saa jotain muuta valmiiksi niin varmasti sitten taas innostaa jatkaa tuota avokin paitaakin. Ei se sitä kumminkaan enää tänä keväänä pidä ja tuskin muuten pitää isäkään niitä sukkia, joten nekin voi sitten lykätä sivuun ja vaikka ruveta tekemään lapsille noita neuleita =)

Olen minä tuhma kun lankean uusia töitä aloittamaan, mutta muuten pian häviää koko neulomisinto ja se ei ole sitten kivaa se.

Hyvää viikonloppua kaikille ja btw kuten huomasitte kommenttiosio TOIMII *vink vink*

vikaa, vikaa, vikaa ???

Varmuuden vuoksi vain kyselen, että onko jossain jotain vikaa kun ei kommentteja ole tullut pitkään aikaan? siis eikö tuo kommenttiosio toimi vai onko vain niin, että kukaan ei yksinkertaisesti ole kommentoinut mun tekstejä/ kuvia. Jos vika on kommenttiosiossa niin vika pitää korjata.

Mä niin toivoisin, että edes silloin tällöin tulis muutama kommentti se niin kannustaa ylläpitämään tätä blogia, mutta ymmärrän kyllä ettei sitä aina jaksa itsekään kommentoida varsinkin jos ei tule mitään kommentoitavaa mieleen.

Mutta jos joku nyt niin ystävällisesti edes kokeilisi että toimiiko nuo kommentit ja jos ei toimi niin sitten vaikka ilmottais listan kautta siitä tai jotain.

tiistaina, huhtikuuta 19, 2005

Sainpas kuvat

Muiden bloggaajien sivuilta löysin Flickr:n ja sieltä saa helposti kuvat siirrettyä blogiin, joten tässä nyt näitä.

Pipon tein viime torstaina tuntemattomasta puuvillalangasta veljentytölleni (8 kk). Aikaa kului 4 tuntia ja piposta tuli tosi pehmoisen tuntuinen ja olipa pikkuneidille ihan sopivakin.

Duffelin värit vääristyvät vähän kuvissa. Duffeli on enemmänin vaalean kuin kirkkaansininen. Duffeli matkasi jo käyttäjälleen, mutta saa odottaa vielä jonkin aikaa hetkeä jolloin se pienelle miehelle on sopiva. No kerkiänpä sopivasti korjata noita napin läpejä. Taidan ottaa alkusilmukasta mallia ja tehdä ne nahkanauhasta jos vain onnistun nuo alkuperäiset purkamaan. Niistä tuli meinaa hieman löysät vaikka niitä korjailinkin. Muuten annan duffelille kyllä täyden kympin.

Eilen muuten valmistui avokin paidan etukappale ja aamulla loin silmukat hihaa varten. Paita on edistynyt uskomattoman nopeasti siihen nähden, että kyse on Nalle-langasta, osittain palmikkoneuleesta, 3,5 puikoista ja että olen tehnyt välillä yhden 100 cm neuletakin Samoksesta (no siihen meni viikko heh) ja tuon duffelin. Tyytyväinen olen tällä hetkellä neulomisvauhtiini.

Että sellaisia kuulumisia tällä kertaa

Duffeli ennen huovutusta

Duffeli huovutuksen jälkeen

Pikkutytön pipo puuvillalangasta

maanantaina, huhtikuuta 18, 2005

Galleria minullakin

Täältä
löytyy minulta galleria, sieltä ainakin näette kuvia valmistuneista töistäni varsinkin sitten kun opettelen sitä kunnolla käyttämään...

Oikea sählinkien sählinki tämä mun bloggailu homma nyt, anteeksi!!! Jospa tämä tästä

Lankahamsterin piirteitä (ei minussa ei)

Tällaista löysin Huuto.netistä. Minusta aivan ihanaa lankaa. Vaikka tekis kaulahuivin syksyksi ja jotenkin luulis käyvän esim. pitsineuleeseen. Ihanan väristä kerta kaikkiaan... Niin enhän minä tuollaista haluais ostaa, mutta mies... joo ihan varmasti... en halua tunnustaa muuttuvani lankahamsteriksi, mutta sormet vain syyhyää niin kovasti kaikkien ihanien lankojen kohdalla.

perjantaina, huhtikuuta 15, 2005

Ei väkiste

Ette sitten ainakaan vielä tällä viikolla pääse kuvia duffelista ettekä paljon muustakaan näkemään. Hello ei halua ilmeisesti julkaista kuvia, on kenkkuillut minulle koko päivän (ja eilisen päivän) eikä suostu kuvia blogiin laittamaan. Minähän en jaksa enää taistella. Olkoot. Näette kuvat kun Hello suostuu kanssani yhteistyöhön. Minussa ei voi olla vikaa, koska teen kaiken kuten aina ennenkin kuvia siirtäessäni =).

maanantaina, huhtikuuta 11, 2005

Duffelista

Duffeli on vihdoin ja viimein valmis ja siitä tuli ihana vaikka itse sanonkin, vähän kylläkin reilu, mutta lapset kasvavat, joten kyllä se vielä joskus nyt vielä niin pienelle pojalle mahtuu. Melkein tekis mieli tehdä toinen veljentytölle, mutta täytyy harkita vielä. Saatte vielä päivän tai pari odotella kuvia, kunhan saan lopullisesta versiostakin kuvan.

Kamalasti jännitti kun odotin että ohjelma pesee loppuun. Avokkikin uhkaili, että takkia ei löydy koneesta ollenkaan vaan on kiertynyt rummun ympärille ja revennyt 3 osaan ja toinen hiha on näin pitkä ja toinen näääääääin pitkä. Hyvä kun konetta uskalsin aukaista. Ihan kuin ois suurempikin tapaus ollut kyseessä. No olihan se, mun ensimmäinen huovutuskokeilu.

Avokin paita edistyy pikku hiljaa, viikonloppuna raivailin kaappeja, joten neulominen jäi vähän vähemmälle. Raglankavennukset puuttuu etukappaleesta ja sitten pääsen tekemään hihoja.

keskiviikkona, huhtikuuta 06, 2005


Tässä se pikkutytön neuletakki (100 cm) Samos lollipopista. Kuvassa takki ei ihan oikeuksiinsa pääse, mutta minusta siitä tuli kiva. Eräät jopa luulivat että on kaupasta ostettu. Vetoketjun kiinnityskin sujui ongelmitta... Posted by Hello

tiistaina, huhtikuuta 05, 2005

Lankainventaario

Muiden innoittamana päätin minäkin tehdä lankainventaarion ja tarkistaa todelliset lankavarastoni

Online Supersocke, ruskeakirjavaa, 125g

7 veljestä, vaaleakirjavaa, 120g
7 veljestä, harmaata, 200g
7 veljestä, vaal.ruskea, 100g
7 veljestä, tumma lila, 50g
7 veljestä, rosa 90g
7 veljestä, vaal.lila, 25g
7 veljestä, sinistä 25g
7 veljestä, lilakirjavaa, 20g
7 veljestä, mustaa 50g
7 veljestä, tumma harmaata, 25g

Novita Bambino, valkoinen, 60g
Novita Bambino, lila, 25g
Novita Bambino, vihreä, 25g

Novita wool, tummansininen, 40g
Novita wool, vihreä, 50g
Novita wool, keltainen, 25g
Novita wool, tumma roosa, 50g
Novita wool, vaalea sininen, 25g
Novita wool, vaalea punainen, 10g

Novita Palma, vaalean sinistä, 50g

Baby soft, punakirjava, 50g
Baby soft, vaaleansinikirjava, 100g

Minni, vaalea lila, 20g

Tuntematonta puuvillalankaa, valkoista, 75g
Tuntematonta puuvillalankaa, sinistä, 25g
Tuntematonta puuvillalankaa, roosaa, 210g

Tuntematonta villalankaa, harmaata, 25g

Viola puuvillalankaa, vihreää, 25g

Novita Nalle, kirkkaan sininen, 25g
Novita Nalle, kirkkaan punainen, 25g
Novita Nalle, valkoinen, 25g
Novita Nalle, meleerattu vaaleansininen, 300g
Novita Nalle, tumman sininen, 150g

Novita Nalle Colori, vihreä kirjava, 300g

Novita Hippy, puuteri kirjava, 400g

Novita Samos Lollipop, kirjava, 50g

Yhteensä siis melkein 3 kg

Jos jollakin on jollekin langalle tarvetta niin voin kyllä myydä tai pienimpiä keriä vaikka lahjoittaa. Että tiedustelua vain peliin jos siltä tuntuu...

perjantaina, huhtikuuta 01, 2005

Kuulumisia!

Duffelin teko siis tyssäsi, kun lanka loppui kesken. Onneksi samaa lankaa oli vielä liikkeessä jäljellä, joten saanen duffelin piakkoin valmiiksi. Reunukset sain tehtyä, mutta koska niistä tuli liian löysät päätin ne purkaa. Toinen reunus on jo valmis. toisesta hihasta puuttuu vielä n. 5 cm ja toista hihaa pitää purkaa, koska sain taas langan katkaistua silmukoita päätellessäni. Niin ja taskut puuttuu vielä kans, mutta eiköhän duffeli ihan piakkoin valmistune.

Samoksesta neulomani tytön neuletakki on vetoketjua vaille valmis. Tai olis jo valmiskin, mutta kun ostin liian lyhyen vetoketjun. Ihan nätti siitä tulee, ainut hassu puoli vain, kun se on joustinneuleena tehty niin se vetää aika paljon kasaan ja näyttää hassulta, mutta jospa se käytössä siitä oikenee. Täytyy tänään hakea se vetoketju ja taiteilla se jotenkin kiinni (saa nähdä meneekö hermot), koska viikonloppuna on tämän neidin synttärit, jolle takin meinasin lahjoittaa.

Pääseekin taas vähäksi aikaa avokin paidan kimppuun, jospa senkin saisi joskus valmiiksi. Kohta pitää kyllä alkaa sitä kummipojan haalariakin väsäämään, jotta sen syksyksi kerkiän saamaan valmiiksi, mutta jospa sitä suunnittelisi sitten toukokuun alussa.

Hauskaa viikonloppua kaikille!

Ensi viikolla saatte kuvia neuletakista ja duffelistakin toivottavasti pian!

tiistaina, maaliskuuta 15, 2005

Suunnitelmia ja vähän muutakin

Olen nyt ollut niin tuon duffelin lumoissa etten varmaan ole muistanut kertoa, että takki Samoksesta pikkutytölle on lähes valmis. Enää pitäis kasata ja ommella vetoketju kiinni, mutta kun en malta duffelin tekoa lopettamaan ja siks toisekseen en pystykään, kun duffelin pitääkin olla jo pääsiäisenä periaatteessa valmis. Juhlitaan silloin kummipoikamme 1-v synttäreitä.

Vähän kauhistuttaa tuo vetoketjun kiinnitys, että miten siinä onnistun, mutta kyselen sitten ohjeita kun kiinnitys on ajankohtaista.

Sitten niistä suunnitelmista:

Avokin paitaa pitäis neuloa, jotta edes ens talvena sen sais päälleen.

Veljentytölle ja siskonpojalle meinasin neulasta puuvillalangasta pipot. Ohje jossain novitan vanhemmassa lehdykässä.

Veljentytölle 1-v synttärilahjaks neuletakki woolista. Ohje oli muistaakseni viimeisimmässä tai sitä edellisessä novitassa. Mallineule pääasiallisesti helmineuletta ja rinnan kohdalla kukkakuvioita jälkeenpäin kirjailtuna. takki tulis vaan tummanlilasta/vaaleanlilasta woolista, kun äitillä niitä on varastossa.

Veljenpojalle 7-v synttärilahjaks (raglan ?) pusero Modasta 1/2005. Muuten ihan perusmalli, mutta hihoissa sellaiset vinokuviot. Ajattelin neuloa sen vihreästä nallecolorista jos vaan tiheys noin suurin piirtein täsmää.

Veljentytölle 10-v synttärilahjaks vaaleasta hippystä vetoketjujakku. Malli muistaakseni jommassa kummassa syksyn Novitassa. Niin nuo Hippyt on niitä ystävälahjalankoja Novitalta (4 kerää). Joudun kyllä varmaan ostamaan sitä lisää.

Isälle saapassukat vihreästä nalle colorista.

Äitille pipo 7 veljeksestä

Onneks nuo veljenlasten synttärit osuvat syksylle. eikä noilla sukilla/pipolla ole kiire, joten ihan rauhassa voi neuloa. Olis kiva itsellekin joskus jotain neuloa, mutta on se niin kiva antaa omia neulomuksia lahjaksikin.

Että sellaiset suunnitelmat, saas nähdä kuinka moni toteutuu...

Edit: Unohtui ihan kokonaan, että kummipojalle olen luvannut neuloa neulehaalarin. Malli on Modassa 1/2004.

maanantaina, maaliskuuta 14, 2005

Duffeli etenee

Siis duffeli etenee hitaasti, mutta varmasti. Viikonloppuna ei tullut neulottua juuri lainkaan mitä nyt perjantai-iltana ja eilen illalla. Syynä neulomattomuuteen on se että kävimme yhden yön reissulla Vantaalla siskoni luona. Takakappaleen yläosa on paria kerrosta vaille valmis, joten illalla pääsen viimeisen etukappaleen kimppuun.

Myyrmäen tarjoustalosta kävin ostamassa 5,5 sukkapuikot sekä kauan etsimäni puikkomittarin. Novitaltakin nuo puikot kyllä tilasin, mutta kun tuon duffelin kanssa alkaa kohta olemaan kiire niin en uskaltanut jäädä puikkoja odottelemaan. Tilasin Novitalta pari kerää nalleakin, mutta en vielä tiedä käynkö pakettia lunastamassa. Jos käyn niin sitten mulla on jossain vaiheessa 5,5 sukkapuikot myynnissä.

Samoin myynnissä on uusin Modakin. Hätäpäissäni laitoin jo toimitukseen viestiä, kun ei lehteä alkanut kuuluumaan, että ei ole lehteä mulle tullut. Ajattelin että postiin jäänyt tai sitten tilauksessa jotain vikaa. Lupasivat laittaa minulle uuden lehden, joten nyt minulla on sitten 2 kpl uusimpia Modia.

No joo enpä tiedä onko tämä ihan oikea paikka tehdä kauppoja, mutta ílmoitusluontoisena asiana jos siis jotakin kiinnostaa.

Duffeliin pitäis ettiä napit. Nappi ja Kone-liike lopettaa täällä Jyväskylässä piakkoin, joten pitäis siellä varmaan piipahtaa tänään. Siellä kun on suurin nappivalikoima Jyväskylässä niin jospa löytäis oikeanlaiset napit sitten sieltä. kun olin ajatellut tummansinisiä duffeli-nappeja.

Huomasin muuten, että musta on tullut blogin maanantai-päivittäjä. Viikolla harvemmin suurempia edistyksiä tapahtuu, joten viikonlopun jälkeen on hyvä kertoilla uusimmat uutiset.

maanantaina, maaliskuuta 07, 2005

Duffelia

Pääsinkin aloittamaan duffelinteon vasta perjantaina, koska puikkojen kanssa meinas olla vähän ongelmia, mutta onneksi Susanna auttoi minua ja niin pääsin aloittamaan duffelia. niin siis Jyväskylän seudulta en löytänyt yksiäkään 5,5 sukka- tai pyöröpuikkoja. Susanna toimitti minulle siis pyöröpuikot ja Novitalta tilasin sukkapuikot (ja pari kerää vihreää nalle Coloria... En ala lankahamsteriksi en)

Tulipahan sitten neulottua avokin puseroa taas muutama kerros tuossa viikon aikana puikkoja odotellessa. Duffelissakin pääsin viikonloppuna siis siihen vaiheeseen, että n. 10 cm ois vielä neulottava ja sitten pääsis jakamaan työn etu- ja takakappaleisiin. Duffelin neulomiseen riittää intoa kun odotan näkeväni lopputuloksen huovutuksen jälkeen. JÄNNÄÄ!!!