perjantaina, helmikuuta 24, 2006

Vähän kuulumisia!

Olympialaiset jäi sitten väliin tältä vuodelta. Kummipojan paita kyllä valmistui 14 päivässä, mutta aloitin sen viikkoa aiemmin, joten sitä ei voi olympiatyöksi sanoa. Olis vaan pitänyt malttaa mielensä ja odottaa avajaisia.

Isän sukatkin pääsivät puikoille, mutta ensimmäisessä sukassa olen vasta puolessa varressa menossa.

Nyt on noitten sukkien lisäksi puikoilla kummipojalle paitaan sopiva lakki. Saas nähdä mitä kummipoika tykkää. Paita on varmasti lämmin ja lakkikin lämmittää varmasti pienen pojan korvia varsinkin kun tarttee vielä ommella siihen vuori. Ja edelleen ihailen noita värejä, ne on niin kauniita

Neulominen tuntuu taas melkein mukavalta. Kovasti suunnittelen itselleni sitä paitaa, mutta en osaa päättää mallia tai lankaa. Samoksesta joku kiva paita tai takki kiinnostais. Uusimmassa Pirkassa oli ainakin kivan näköinen paita samoin kuin uusimmassa novitassa kivannäköinen takki. Että noitten kahden välillä arvon ja sitten vielä se väri.

Kuvia saatte kunhan saan tuon piponkin valmiiksi

Ei kommentteja: