sunnuntaina, maaliskuuta 26, 2006

Hoh hoijaa

Joo terapiailtaa tuli vietettyä suvun naisten kesken ja hauskaa oli. Ulkoiltiin, saunottiin ja nautittiin yhteisestä illasta, niin ja tietenkin syötiin, syötiin ja syötiin. Pääsin kokeilemaan lumikenkäilyäkin ja se oli kyllä kivaa, haluaa itselleen kans lumikengät. Hiihtämisestä en pidä, mutta lumikenkäily oli tosi hauskaa. Ehkä ens talveks itselleen vois kans hankkia lumikengät.

Yötä käytiin katsomassa siellä Viihdekeskuksessa ja keikka oli just niin hyvä kun olin odottanutkin ja Olli oli hyvä, mutta Jukka (en tiedä sukunimeä) esitti Oikeen enkelin ja siinä oli sitä jotakin, biisi on vaan niin ihana. Ääni lähti ja korvat oli lukossa, mutta kaupunkiinkin piti vielä silti lähteä. Pari baaria katsastettiin, mutta tulipahan taas todettua se että miks ei ole tullut baareissa viime aikoina kierreltyä.

No joo tähän aamuun kun päästiin turhan monen paukun, tupakansavuisten baarien, ja liian lyhyiden yöunien jälkeen niin voi vaan todeta hoh hoijaa. Kunnon aamupala teki terää tuoremehuineen ja hedelmine kaikkineen, mutta silti ei kyllä nyt tää päivä tule lähtemään missään vaiheessa ihan täysillä. Yritin muka nukkua vähän, mutta ei uni tullut vaikka väsyttääkin. Nyt syön vaan vaniljajäätelöä, joka maistuu uskomattoman hyvälle tässä olotilassa ja mietin että painuisko suihkuun vai kaivaisko sen villatakin tekeleen esille ja menis sohvalle neulomaan, jospa toteuttais molemmat ja jos sitten vielä vähän nukkuis jossain välissä.

Tulis vaan avokkikin kalastusreissultaan kotia, tois mulle limua ja sitten vois tilata vaikka pizzaa ruoaks, kun jääkaappikin ammottaa tyhjyyttään. Tällä kertaa ei muuta, linkityksiä ei jaksa tehdä, ei huvita kuvata noita keskeneräisiä tekeleitä, joten kiusaan teitä allaolevalla meemillä. Hähää.


Kiinni jäit!!!

Koska luet tätä tekstiä, se tarkoittaa että sinun täytyy kommentoida. Kommentoi ihan mitä haluat, kunhan teet sen. Laita tämä teksti omaan blogiisi ja nappaa kaikki blogiasi lukevat.



Nyt painun parantelemaan tätä olotilaa, kyllä tää tästä joskus helpottaa

24 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei, jäin kiinni;-)

Anonyymi kirjoitti...

Marjan käsitöiden kautta eksyin tänne. Mukavaa sunnuntaipäivän jatkoa! :)

Anonyymi kirjoitti...

Kävin täällä, kun huomasin päivityksen blogilistan suosikeissa :)

Anonyymi kirjoitti...

Blogilistan ahkera käytäjä ilmoittautuu... Pitää aina käydä kurkkaamassa, mitä tänne kuuluu kun päivitys putkahtaa listalle.

Koita nyt sitten saada itses sellaseen kuntoon, että pääset huomenna Eloselle! :) mäkin vissiin pääsen tulemaan, vaikka en kyllä vielä tiedä mitä siellä neuloisin. Katsotaan, mitä keksitään.

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

Moneskohan kerta tämä jo oli.

Anonyymi kirjoitti...

Kiinni tosiaankin jäin! Ja ihan kateellisena luen, kun oot Yön keikalla ollut.. Ovat niin hyviä livenä!

Anonyymi kirjoitti...

Täälä minäkin, kärähdin siis.
Mistä lienen eksynyt, en edes muista. Tännään on liikkellä näitä kommentteja itse kenenkin blogissa.

Martsuli kirjoitti...

Tunnollisesti ilmoittaudun tänne kommenttilaatikkoon. Jees.

Anonyymi kirjoitti...

Hei, vastavierailulle tupsahdin :)

Anonyymi kirjoitti...

vilkutus

Anonyymi kirjoitti...

Kiinni jäin taas... =)

christer sundqvist kirjoitti...

Mä jäin kiinni asfalttiin laulaa J. Karjalainen.

Anonyymi kirjoitti...

Hei huomenna nähdään sitten neuletapaamisessa.
T Liisa Piispanen

Anonyymi kirjoitti...

niin jäin taas kerran

eusu kirjoitti...

Kii on:))

Pirkko kirjoitti...

Taisit juhlia tosi rankasti, kun et tänäiseen tapaamiseenkaan selvinnyt ;-)

Elina kirjoitti...

Verkossa minäkin. :)

Memmu kirjoitti...

Jäin sitten kiinni täälläkin...

Sari (saristitching) kirjoitti...

Kiinni jäin :)

Anonyymi kirjoitti...

kiikissä!

Anonyymi kirjoitti...

Kiinni taisin jäädä. =)

Tuollanen naistenilta vois kyllä olla todella mukava, etenkin jos sen vois yhditsää siihen, että näkis Yön. =) Se taitaa olla se Jukka alias J. Levis.

Myy kirjoitti...

Tulin kurkkaamaan, kun olit kommentoinut blogiini - ja heti jäin kiinni!

Arteeni kirjoitti...

Minäkin tulin kurkkaamaan kun kävit itse vierailulla blogissani! Hyvää ja iloista pääsiäistä sinullekin =D!

Anonyymi kirjoitti...

Juu kiinni jäin minäkin. Neulesivustoilla surffailin ja eksyin tänne, hienoja neuleita! :)