tiistaina, heinäkuuta 18, 2006

Piiiitkästä aikaa

Joo ja edelleen hengissä ollaan, olen ollut nyt parisen viikkoa työelämässä ja vielä ainakin toiset pari viikkoa on jäljellä, joten en ole ehtinyt päivittelemään varsinkin kun viikonloput ovat menneet mökillä tai muuten vain reissatessa.

Käsityöt eivät ole hirmuisesti edistyneet. Siskon vaaville aloitin tekemään nuttua ja siitä on nyt etu- ja takakappaleet valmiit, hihat vielä uupuvat ja housutkin pitäis vielä tehdä.

Samaiselle vauvalle olen virkannut peittoa, joka on ihan viittä vaille valmis, siitä tulee varmaankin aika kiva. Vauvaneuleilla ei hirmuinen kiire ole, koska laskettu aika on vasta lokakuulla.

Kaikki muut työt ovat jääneet. Huomaa, että neulomisinto alkaa palautumaan, kun hirmuisesti on ideoita ja lankaa tekis mieli ostaa, mutta kunhan saan nuo keskeneräiset ensin pois alta niin sitten...

Novitan syksyn väreistä kiehtovat ruskea sekä colori-langat. Uutuus langat eivät hirmuisesti innosta. Jengan siitä punakirjavasta vois kyllä sukulaislapsille jotain väsätä.

Neulova ystävä-projektiin osallistuminen on vielä harkinnan alla. Kovasti tekis mieli, mutta harkitsen nyt silti vielä. Olis kiva ilahduttaa muita ja olishan se kiva odottaa postistakin yllätyksiä.

Vielä yksi tänään minua ilahduttanut tapahtuma. Kummipoika äitinsä kanssa toi minulle töihin nimipäiväni kunniaksi kukkasen, pelasti pieni mies 1,5-v kyllä päiväni, tulin tosi hyvälle tuulelle noin iloisesta yllätyksestä.

Kuvia kunhan on jotain valmista näytettävää, anteeksi nämä kuvattomat, tylsät päivitykset.

8 kommenttia:

muoriska kirjoitti...

Riikanpäivä onnittelut nyt kuiten

KatjaL kirjoitti...

Nimpparionnittelut! Meillä myös kuopus juhlii tänään:)

Pirkko kirjoitti...

Hauskaa nimipäivää :)

Carita kirjoitti...

Kiva kun päivitit !
Ja hauskaa nimipäivää!

villasukka kirjoitti...

Nimpparia!

sirpale kirjoitti...

Hyvää nimpparia!

TiinaV kirjoitti...

Myöhästyneet nimpparionnittelut!

Anonyymi kirjoitti...

Myöhästyneet nimipäiväonnittelut! Ensimmäistä kertaa tässä blogissa vierailen, en varmaankaan viimeistä =) T. salainen neuleystäväsi