keskiviikkona, elokuuta 15, 2007

Lankoja vähemmäksi

Aloitin tekemään itselleni takkia, malli löytyi Novitan jostain lehdestä vuodelta 2005 (en jaksa nyt mennä tarkistamaan), lankana tennesee ja puikot elämäni ensimmäiset addit (olen aivan täysin myyty noihin puikkoihin, nyt en yhtään ihmettele miksi muut kehuvat)

Jotta saisin vähän lankavarastoani pienemmäksi tein hieman suunnitelmia jo jouluakin ajatellen. Avokin siskontytölle nimpparilahjaksi kuitenkin ensin kantokassi baby bornille ja tuohon yritän saada lankaa kulumaan 350 g (neulotaan 3-kertaisella langalla). Veljentyttö saanee jouluna myös varusteita baby bornille: haalari ja myssy nallesta (kulutus yhteensä n.175 g), takin, hatun, kengät ja laukun (kulutus yhteensä n.225 g) Nämä nyt tähän vähän itselle muistiin.

Kiitos Kirsille blogivoittopaketista, joka sisälsi suklaata, kivan kynttilän ja 3 kerää sofia-lankaa. Laittaisin kuvan, mutta koneessa tai kamerassa vikaa, kun ei ota kuvia vastaan.

EDIT:Kantokassi valmistui nopeammin kuin uskoinkaan. Eli juuri äsken tuli valmista ja sain lankaa kulutettua 3 kertaisella langalla virkaten 375 g, piti virkkailla vähän koristeita jotta sain kaikki kulutettua. 2 kerää jotain vuosien takaista Daisya, 100 g nallea ja 75 g 7 veljestä. Täytyy vielä jotain keksiä, jotta kassi pysyisi ryhdikkäänä, auttaiskohan kuminauhan pujotus reunaan???

1 kommentti:

kirsi kirjoitti...

Mukava kuulla, että tykkäsit paketista. Itselle iski jännetuppitulehdus ja puikot on laitettava vähäksi aikaa jäähylle. Harmittaa kun ollaan lähdössä helsingin reissulle ja ei voi neuloa matkalla.