sunnuntaina, marraskuuta 05, 2006

Minusta

Ihmeen vähän varmaan olen täällä itsestäni kertonut, mutta kun muutkin ovat itsestään kertoneet niin päätinpä minäkin.

Eli melkein 27-v merkonomi Jyväskylästä. Tällä hetkellä olen pääsääntöisesti työtön, välillä käyn tekemässä tuurauksia yms, mutta aika harvakseltaan. Olen neli lapsisen perheen kuopus ja minulla on siis 1 veli ja 2 siskoa. Ja tässä yhteydessä voinen mainita että veljelläni on 11-v tyttö, 8-poika ja 2-v tyttö, vanhemmalla siskollani on 2-v poika (kummipoikamme) ja nuorin isosiskoni on saamassa näinä päivinä esikoisensa (laskettu aika oli jo 2 viikkoa sitten). Lisäksi avokin siskolla on 3-v tyttö ja 2-v poika (kummipoikamme). Lisäksi minulla on vielä 1-v kummipoika. Tuossa lähinnä mainittuna ne kenelle tulee pääsääntöisesti neulottua, pienet vaatteet kun valmistuvat niin nopeasti.

Sitten tuohon avokkiin, ikää hänellä on 27-v. Olemme tavanneet aika tarkalleen 7-vuotta sitten netissä, saman katon alla olemme asustelleet 6-vuotta ja kihloissa olemme olleet yli 5-vuotta. Avokin harrastuksia ovat metsästys ja kalastus. Yhteisiä harrastuksia meillä on lähinnä mökkeily ja kalastus (mies kalastaa, minä olen vain seurana), kesällä pesiksen seuraaminen ja nyt uusimpana tuo hirvestys (tässäkin mies metsästää ja minä olen vain mukana).

Lapsia meillä ei vielä ole, vaikka haaveissa niitä onkin ja vähän yrityksen allakin. Mutta "vauvan" roolia meidän perheessä toistaiseksi vetää Piki. Pikillä ikää on 6-vuotta. Piki on aito Vilppulalainen maatiaiskissa, jonka minä viime tipassa pelastin. Olivat jo menossa lopettamaan pentuja kun päätinkin haluta kissan, enkä tuosta enää mistään hinnasta luopuisi. Piki on aika rämäpää, kikkailee kesällä 5. kerroksen parvekkeen kaiteella ja onhan tuo kerran sieltä tipahtanutkin tai oikeastaan ikkunalaudalta, mutta muuta ei käynyt kuin että nyt on vain yksi henki vähemmän. Lomailemaan Piki pääsee aina välillä synnyinseudulleen, mikäs sen mukavampaa kun saa kulkea vapaana luonnossa ja pyydystää hiiriä ja myyriä.

Neulomisharrastus ei minulla ainakaan saanut alkuaan kouluajoilta. 3. luokalla toiset tekivät tossut, minä sain aikaiseksi pussukan. 5.luokalla tein lapaset joista tuli aivan eri pari. 6. vai 7. luokalla tein sukat ja ei niistäkään ihan priimukset tulleet, mutta käsittääkseni ovat siskolla olleet käytössä. Ensimmäisen onnistuneen työni tein veljentytölle 1996 ja se oli neulepaita. Ennen tätä varsinaista innostustani neulomiseen, neuloin silloin kun siltä tuntui ja valmistakin tuli aika harvoin, mutta kyllä n. kerta vuoteen tuli vähintään lapaset neulottua. Ja siis tämä nykyinen neulomisinnostus alkoi 2003 syksyllä ja niiltä ajoilta sitä onkin sitten jatkunut.

Että tällaista minusta. Kysyä saa aina jos on kysyttävää ja mielelläni vastaan.

3 kommenttia:

muoriska kirjoitti...

Kiva lukea, tulee lisää syvyyttä kirjoituksiisi.. ;)
Ja kun mainitset että olet työtön, niin kenties joku voi vinkata työpaikan suuntaan :)

muoriska kirjoitti...

Arvontavoitto postissa..

famu kirjoitti...

Tunnut jo paljon tutummalta kuin mitä pelkkä nimi kertoo.Iloa ja valoa päiviisi.