sunnuntaina, maaliskuuta 18, 2007

Kummitytön neuletakki

Ensiksi SUURI kiitos edellisen postauksen kannustavista kommenteista, ne lämmittivät todella mieltä, jaksaa taas kauan bloggailla noilla kommenteilla. Postauksia tänne vaan tulee jatkossakin harvakseltaan, kun nuo mun työt valmistuu vähän hitaasti =)

Pikkutytön neuletakki Suvi-langasta (n. 74 cm)

Tässäpä tämä kummitytön neuletakki vihdoin ja viimein valmiina, tai no napit on ompelematta. Taitaa olla vähän vielä kasvuvaraa, mutta parempi näin

IM000512

Ohje Kauneimmat käsityöt 2/2004 malli nro 27 sovellettuna. Eli tein nuo resorit joustimena, kun jotenkin tuntui mukavammalta. Pikikin pääsi vaihteeksi kuvaan.

IM000511

Lankana Suvi-langan jämät, joita jäi vielä ihan reilusti, täytynee tehdä pipo/pipoja noista lopuista. Puikot 3,5 mm koko piti olla n. puolivuotiaan, mutta taitaa mennä lähemmäs 1-v kokoa.

IM000508

Piki nautti yhtenä päivänä kevätauringosta. Kuva ei kerro koko totuutta kissan olotilasta vaikka paljon kertookin =)

maanantaina, maaliskuuta 12, 2007

Yllätys

Blogillani 3 uutta tilaajaa päivässä tai parissa, juuri kun olin harkinnut että jaksanko päivitellä vai pitäiskö lopettaa koko blogi, mutta nyt jaksan. KIITOS =)

Neuleasiaa tulevina päivinä, langanpäistä puolet vielä päättelemättä....

sunnuntaina, maaliskuuta 11, 2007

Nappivarastoa yms.

Vihdoin ja viimein aikaa ja voimia päivitellä tätä blogia. Talviloma meni mukavasti töitä tehden ja Espoon reissukin meni mukavasti, kummityttö oli kasvanut ja kehittynyt kovasti ja jälleen on ikävä tuota pikkuista. Reissun jälkeen sairastinkin sitten mahataudin ja sen parissa meni sitten melkein koko viime viikko, tänään vasta oikeastaan sellainen terveempi päivä.

IM000502

Blogimaailmassa ihmiset ovat esitelleet nappivarastojaan, minulla tämä on vielä kovin vaatimaton, mutta kyllä tuosta jo napit löytyi yhteen keskeneräiseen työhön, tuossa vasemmalla alhaalla olevat napit päätyvät näillä näkymin kummitytön takkiin

IM000503

... ja tässä sitten tuo kummitytön takki. Tänä aamuna ahkeroin ja aloitin ja tein samantien valmiiksi viimeisen hihan ja nyt, kuten kuvasta näkyy, ois muutama langanpää pääteltävänä, sitten kasausta ja napituslistat. Miksiköhän en ole opetellut päättelemään noita lankoja jo työn ollessa puikoilla, tuntuu aina niin ylivoimaiselta urakalta alkaa päättelemään lankoja jälkikäteen.

Lapaset 7-veljestä raidasta

Sitten vielä nuo peruslapaset, jotka valmistuivat jokin aika sitten. Eivät ole vielä päässeet käyttöön, mutta ehkä tässä joku päivä.

Nyt pitäisi ruveta vähän tekemään noita koulujuttuja, kun avokkikin päätti lähteä pilkille niin saisin rauhassa niitä tehdä, kun vaan sais aloitettua, ulkonakin vois käydä pitkästä aikaa =)

torstaina, maaliskuuta 01, 2007

Meemiä

Ensin suuri kiitos avusta Katiijalle, häneltä löytyi tuota valkoista Suvia ettei varmasti nyt lopu kesken. Uskomattoman avuliaita ja ystävällisiä ihmisiä täältä blogimaailmasta löytyy.

Huomenna lähden reissuun ja hirmuinen ongelma mitä otan matkaneuleeksi, tuo yksi iso työ on liian iso mukana kannettavaksi ja kummityttöä kun menen katsomaan niin en tietenkään voi tuota kummitytön neuletakkiakaan ottaa mukaan, siksipä on hyvä syy aloittaa uusi neuletyö, kummipojille meinasin neuloa slipoverit uusimman Modan ohjeen mukaan. Kerrankin lehti vastasi heti minun tarpeisiini.

Olen ollut ns. hiihtolomalla opiskelusta, mutta töitä on tullut tehtyä melkein koko viikko, joten se siitä lomasta, varsinaisia kotipäiviä on tällä viikolla ollut vain 1, kun viime viikonloppuna oltiin reissussa ja huomenna siis lähden Espooseen ja palaan vasta maanantaina, että se sitten siitä lomasta...


Tämän meemin löysin Puikkoterapiasta ja täyttelin ihan omaksi huvikseni.

Näitä löytyy meiltä:

[ ] akvaario
[x] arabian astioita
[ ] arkkupakastin
[x] astianpesukone
[ ] autotalli
[x] digiboxi
[x] digikamera
[x] digitaalivaaka
[x] dvd-soitin
[ ] epilaattori
[ ] farmariauto
[x] henkilöauto
[x] hiirimatto
[x] hiusten kuivain
[ ] höyrysauna
[x] iittalan astioita
[ ] ilmakiharrin
[ ] ilmakitara
[ ] ilmankostutin
[ ] jenkkisänky
[x] kahvinkeitin
[ ] kahvipannu
[ ] kannettava dvd
[x] kannettava tietokone
[x] keittiövaaka
[x] kenkäteline
[ ] kerrossänky
[ ] keskuspölynimuri
[ ] kirkasvalolaite
[x] kopiokone
[ ] kotiparturi
[ ] kotiteatteri
[ ] kottikärryt
[ ] kuisti (terassi)
[ ] kuivausrumpu
[x] kultaisia koruja
[ ] kuntolaitteita
[x] kylpytakki
[x] laajakaista
[ ] lankapuhelin
[ ] langaton hiiri
[ ] leipäkone
[x] leivänpaahdin
[x] lemmikkieläin
[ ] litteä tietokonenäyttö
[ ] luistimet
[ ] maasturi
[x] matkapuhelin
[x] mikroaaltouuni
[ ] moottorikelkka
[ ] moottoripyörä
[ ] mp3-soitin
[x] musiikkisoitin
[ ] navigaattori
[ ] oma ranta
[ ] omakotitalo
[ ] ompelukone
[ ] pakettiauto
[x] partakone
[x] parisänky
[x] parveke
[x] pelikone
[x] polkupyörä
[x] polttava cd-asema
[x] porakone
[ ] poreallas
[x] pyykinpesukone
[x] pölynimuri
[ ] pöytätietokone
[ ] rappuset
[ ] rikkaimuri
[x] rullaluistimet
[ ] salarakas
[ ] sauna
[x] sauvasekoitin
[x] silitysrauta
[x] skanneri
[ ] suihkulähde
[x] sukset
[ ] suoristusrauta hiuksille
[ ] sykemittari
[ ] sähköhammasharja
[x] sähkövatkain
[ ] sälekaihtimet
[ ] takka
[ ] taulutelevisio
[ ] tauti
[ ] teepannu
[ ] tekohampaat
[x] tietokonepöytä
[ ] traktori
[x] tulostin
[ ] uima-allas
[ ] ulkorakennus
[ ] ulkosauna
[ ] useampi televisio käytössä
[X] vapaa-ajan asunto
[x] vedenkeitin
[ ] vene
[ ] verenpainemittari
[x] vhs-videonauhuri
[ ] videokamera
[x] viinaa
[ ] villamatto
[x] vohvelirauta
[ ] voileipägrilli
[x] vuodesohva
[ ] web-kamera
[x] wokki-pannu
[x] yleiskone
[ ] yläkerta

Laitathan minulle viestin kommenttilootaan, jos otat tämän omaan blogiisi???

tiistaina, helmikuuta 27, 2007

Lapaset

Tein itselleni lapaset 7 veljeksen raidasta. Lapaset valmistuivat nopeasti ja ovat aivan passelit käteeni. Kuva tulee ehkä joskus myöhemmin. Anteeksi nämä jatkuvat kuvattomat postaukset.

sunnuntaina, helmikuuta 18, 2007

Valkoista suvia

Eli tuota kummitytön takkia neuloessa, olen alkanut epäilemään ettei tuo valkoinen (värinro 171) Suvi välttämättä riitä. Joten kyselen jo tässä vaiheessa, että olisko jolla kulla myydä pientä määrää tuota lankaa? Vielä en siis lankaa osta vaan sitten vasta jos tuo loppuu kesken.

Olen herännyt jo 7 jälkeen, pitäis vaan ruveta vähän hommiin, siivota, laittaa karjalanpaisti uuniin, pestä vähän pyykkiä ja tehdä koulujuttuja...

perjantaina, helmikuuta 16, 2007

Ei täällä saada mitään aikaiseksi

Opiskelu häiritsee kovasti minun harrastuksiani, missä välissä sitä kerkiää neulomaan, kun opiskellakin pitäis. Ajan puutteen lisäksi syynä tuohon otsikkoon on sekin, että on sen verran iso tuo tämän hetkinen neuleeni, että tuskin vähän aikaan valmistuu mitään hirmu suurta. Tavoitteena saada se valmiiksi toukokuulle.

No tuon lisäks on yhdet pienet sukat teon alla (ja ai niin, joululahjasukkiin pitäis neuloa pituutta lisää, ihan on päässyt nuokin unohtumaan), yhdet lapaset ihan vain mulle ja kummitytölle aloitin tekemään Suvi-lankojen lopuista takkia, saas nähdä riittääkö langat (piilolankahamsterin roolia yritän vetää, pienetkin kerät käytettävä)

Salaiseen sukkavaihtoon osallistumista mietin, kovasti tekis mieli osallistua, mutta en tiedä riittääkö aika. Hiihtolomaakin ois viikko tiedossa, mutta täytyy sekin aika käyttää töiden tekemiseen, tuo Kela kun ei hirveästi kannusta pelkkään opiskeluun =(

Tuon langankulutuksissa olevan Daisy Colorin lahjoitin veljentytölle, kun en itse keksinyt langalle käyttöä. Neiti olikin otettu langasta sekä uusimman Modan välissä olleista ohjeista Nuorille neulojille...

Mutta en jorise tällä kertaa muuta, kuvia tulossa sitten joskus, ehkä...

lauantaina, helmikuuta 03, 2007

Kehittymistä

IM000493

Sain juuri äsken siskon neuletakin valmiiksi. Puolille öin sitä eilen illalla tein ja tänään viimeistelin vielä hieman. Lankana on käytetty Samosta ja Samos lollipoppia, 2 krs:sta vuoronperään kummallakin.

Naisen neuletakki Samoksesta ja Samos lollipopista

Malli: Moda 4/2005 nro 10
Lanka: Samos ja Samos lollipop
Puikot 4,5 mm


Huomaa että alan kehittymään tuon viimeistelyn kanssa. Saumoista tuli siistit ja vetoketjun ompelukin onnistui ihan hienosti. Ainut mutta on tämänkin kanssa, että taitaa olla käyttäjälleen pieni, ehkä.

IM000494

Miksiköhän sitä ei osaa niin arvostaa käsitöitään kuin muut. Kaikki aina kehuvat ja sanovat että suuren työn olet tehnyt, mutta en minä koskaan ajattele että niissä suuri työ olisi kun kuitenkin tykkään tehdä toisille ja mitä hienompi neule sitä parempi ja toisaalta jos joku kehuu neuleitani nätiksi, ajattelen että tuollainenhan tuo vain on. Mutta enää ei ajattele niin, että kehtaankohan antaa, osaan jo arvostaa sitä, että saan tasaista ja siistiä jälkeä aikaan.

IM000496

Löysin eilen vetoketjunhaku-matkalta tuollaisen rullamitan, vihdoin ja viimein. Luulen että se on kätevämpi matkalla kuin tuollainen tavallinen mittanauha.

maanantaina, tammikuuta 29, 2007

Pipo päässä pakkasella tai jotain

On vähän meinannut pitää kiirettä noiden koulujuttujen kanssa, joten on bloggaukset jääneet vähemmälle. No onneksi ei vielä ihan hirveästi ole noita kotijuttuja tullut tehtäväksi, niin että on aikaa jäänyt neulomiselle. Saa nähdä kun niitä rupeaa tulemaan enemmän, että kuinka sitten käy...

Ja jotta edes hieman tulisi miinusmerkkisiäkin lukemia tuonne langankulutuksiin, tekaisin itselleni pipon.

Pipo 7 veljestä raidasta

Koko: mulle juuri sopiva
Lanka: 7 veljestä raita (sny:ltä saatu)
Puikot: 4 mm
Ohje: Moda 1/ 2007, malli nro 19

Tämän kaveriksi vois tehdä vielä lapaset...

keskiviikkona, tammikuuta 24, 2007

Väärä hälytys

Ei täällä mitään ole tapahtunut, ainakaan merkityksellistä. Lisäsin tuonne sivupalkkiin vain ton mun napin ja muutenkin vähän muokkailin tuota sivupalkkia.

maanantaina, tammikuuta 22, 2007

Valokuvahaaste

Koska Pikin kuvia on kertynyt aika kasa, päätin osallistua valokuvahaasteeseen. Ensimmäisen viikon aiheena oli uni.

IM000134

torstaina, tammikuuta 18, 2007

Hei hulinata

... tai tuolta minusta ainakin tuntuu. Viikko sitten aloitin siis opiskelut ja viikko on hurahtanut vauhdilla ja varsinkin kun olimme koko viikon siskon koiranvahtina, eilen sitten hyvästelimme haikeina omakotitalo-elämän ja koiran kun isäntäväki palaili kotiin, kyllä oli kivaa siis viettää viikko ihan poissa kotoa.

Opiskelu on tuntunut vaihteeksi kivalta, aika pitkiä päiviä meillä vain on. Olen tällä viikolla uskaltautunut neulomaan tunneilla ja tauoilla. Tänään tuli eräs nainen kyselemään bambu-puikoistani kun käytävällä neuloskelin ennen tuntien alkua. Suosittelin kovasti, kokeilen niitä itsekin vasta ensimmäistä kertaa ja tosi hyviltä tuntuu vaikka alkuunsa epäilin vähän.

Siskon lahjus valmistui pingotusta ja kasausta vaille valmiiksi, kuvia siitä myöhemmin.
Lankavarastoa tuolla sivussa pitäis päivittää, valitettavasti vielä tulee vain lisäystä, kun tuli ostettua lankaa viime viikolla yhtä isompaa projektia varten, mutta jospa se siitä alkaa taas kutistua.

tiistaina, tammikuuta 09, 2007

Makkarankuori tai jotain

Neulehaalari Nallesta ja Nalle Colorista (n. 100 cm)

Koko n. 100 cm
Lanka: Nalle ja Nalle Colori
Puikot 3,5
Ohje: Novita, talvi 2004, malli 52

IM000467

Sain vihdoinkin tuon kummipojan haalarin valmiiksi, onneksi sille ei ole vielä ollut käyttöä, kun viivästyi tuo valmistuminen ja saa nähdä tuleeko käyttöä lainkaan tänä talvena. Näyttää vähän hassulta kuvissa, kun on kokonaan joustinneuletta, mutta olen silti ihan tyytyväinen, saumat onnistui paremmin kuin hyvin ja vetoketjukin asettuu kauniisti paikalleen
Edellistä haalaria on kuulemma käytetty ja kehuttu kovasti =). Tuo näyttää ihan pikkupojan haalarilta, mutta tämä on jo tällainen vähän isomman pojan haalari, niisk niisk mihin tuo aika kuluukaan.


IM000471

En ymmärrä missä vaiheessa nuo raidat ovat heittäneet eri kohtiin. Yläosa on nimittäin neulottu yhtenä kappaleena, mutta ilmeisesti tuossa vaiheessa kun virkkasin tuon vetoketju-reunuksen päättivät vähän vaihtaa paikkaansa, mutta onneksi ei pahasti pistä silmään. Ruskea lanka, jota oli 300 g, riitti justiinsa, Coloria jäi tuo 20 g 150 g kerästä.

Sitten pieni kysymys, sanokaas te viisaammat, söpöstelyä vai ei. Kummitytölle meinasin tehdä joko haalarin Palmasta ja Samoksesta uusimman Novitan ohjeella tai takin ja housut Samoksesta, kumpikohan olis käytönnöllisempi. Tuosta Palma/Samos yhdistelmästä tulis söpö, mutta oisko Samos kestävämpää käytössä? Eli siis kumman teen.

Huomenna alkaakin sitten koulu (jännittää), kummipojan pitäis vielä tänään tulla hoitoon ja sitten nuo hoitokerrat väheneekin. On ollut ihana syksy ja "talvi", kun olen saanut olla pienen miehen seurassa niin paljon. Poika on asunut viime elokuuhun asti etelä-suomessa ja kun muuttivat sitten elokuussa tuohon melkein naapuriin niin olemme saaneet nauttia pojan seurasta oikein urakalla.

perjantaina, tammikuuta 05, 2007

Lisäyksiä

Lisäsin tuonne Langankulutuksiin tuon Nalle Colorista jääneen nöttösen, kun eilen sain melkein valmiiksi kummipojan haalarin, vetoketju on vaan ärsyttävästi liian pitkä ja intoa juuri eilen olis ollut ihan tarpeeksi haalarin valmiiksi tekemiseen.

Hirmuisesti tekis mieli aloittaa jotain uutta työtä, mutta olen päättänyt tuon yhden neuletakin tehdä ennen uusia töitä valmiiksi, enää puuttuu toinen hiha ja etukappaleet. Onneksi Samos on nopeaa neuloa.

keskiviikkona, tammikuuta 03, 2007

Synttäreitä

IM000459

Tänään on taas se päivä että 1 vuosi tuli lisää mittariin, nyt on siis koossa 27-vuotta. Aamun koitteessa aukaisin jo ensimmäisen paketin, jonka sain kummitytöltäni viime viikonloppuna. Oli oikein mieluinen lahja ja vieläpä kivan värinenkin. Näitä haluan lisää =). Synttäripäivän vietto jatkuu kummipojan seurassa. Näyttääpä muuten joku muukin viettävän tänään synttäreitään.

tiistaina, tammikuuta 02, 2007

Rinsessa-pipo

Rinsessa-pipo Virolaisesta villalangasta

Tein sittenkin tuon Rinsessa-pipon samantien valmiiksi ja siitä tuli aika hieno. Hieman iso se on, mutta ajattelin vuorittaa sen jollakin, joten ehkä se ei enää sen jälkeen niin hirmu isolta tunnu.

Lankana pipossa on Virolainen villalanka, puikot 3,5 ja ohje tietenkin Ullasta. Tämä pipo tulee varmasti käyttöön, vielä pitäisi vain lapaset tehdä seuraksi.

Vuosi vaihtui

Lisäsin tuonne sivupalkkiin tuon langankulutus tiedon. Hieman on viime tilanteesta tilanne muuttunut (n.200g), mutta ilmeisesti tuokaan tieto ei ihan täysin pidä paikkaansa. Täytyy tuossa keväämmällä vielä tarkistella tilannetta, mutta suunta on lähes oikea, tuskin tuosta monella sadalla grammalla kuitenkaan heittää.

Vuosi vaihtui rauhallisesti ja sainpa jopa vuoden ensimmäisen neuleenkin valmiiksi, tein itselleni rinsessa-pipon, täytyy vaan vähän purkaa sitä, kun katkesi lanka, kun kiristin sitä sen jälkeen kun olin pujottanut puikolla olevien silmukoiden läpi, eikä tolla 3 cm:n pätkällä paljoa päätellä. Kuvia siis siitä myöhemmin.

torstaina, joulukuuta 28, 2006

Yhteenveto

Vuosi 2006 oli neuleiden osalta hieman hiljaisempi vuoteen 2005 verrattuna, vaikka neuleiden määrä onkin sama. Valmiiksi tulivat: 5 lapsen paitaa / takkia, 1 naisen takki, 2 lapaset, 5 pipoa, 6 sukat, 1 vauvan haalarihousut, 1 huovutetut töppöset, 4 huovutettua patalappua ja 1 virkattu peitto. Tässä vielä kuvia noista valmistuneista:



Ensi vuodelle jäävät keskeneräisiksi ainakin 1 naisen takki sekä pipo itselle, kummipojan haalari saattaa valmistua vielä ennen vuoden vaihdetta.


Tässä vielä tämä sama juttu, kuin viime vuonna, eipä ole paljon asiat muuttuneet...

1. Mitä sellaista teit vuonna 2006, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin?
Olin hirvimetsällä

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?
En luvannut mitään enkä lupaa ensi vuodellekaan

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Sisko sai tytön

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei

5. Missä maissa kävit?
Kotimaassa vietin taas koko vuoden

6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2007, jota puuttui vuodesta 2006?
vauvan
enemmän aikaa käsitöille
enemmän rahaa

7. Mitkä vuoden 2005 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?
8.11 kummitytön syntymä

8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?
Painonpudotusta melkein 10 kg

9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?
Eipä nyt tule mitään mieleen.

10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?
Juu, liian monesta flunssasa

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Keittiön pöytä, vaikka avokin kanssa kyllä se ostettiin

12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?
Avokin käytös toisinaan

13. Kenen käytös masensi?
No eipä nyt tule ketään sellaista mieleen

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Vaatteisiin

15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?
Kuulin pääseväni opiskelemaan sekä tietenkin taas kummiustehtävästä

16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2005?
Sunrise Avenuen Fairytale gone bad

17. Viime vuoteen verrattuna, oletko:
a) onnellisempi vai surullisempi?
Onnellisempi

b) laihempi vai lihavampi?
hiukan laihempi

c) rikkaampi vai köyhempi?
köyhempi.

18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
Töitä ja sitä kautta rahaa

19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
En osaa sanoa

20. Kuinka vietit joulua?
Siskoni luona avokin ja vanhempieni kanssa

22. Rakastuitko vuonna 2006?
Useita kertoja uudelleen avokkiin

23. Kuinka monta yhdenyön juttua?
Ei yhtään.

24. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi?
Kotikatu ja Käenpesä

25. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?
En

26. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Luin tosi vähän, joten eipä tule mitään mieleen

27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
En osaa sanoa.

28. Mitä halusit ja sait?
Uuden keittiön pöydän

29. Mitä halusit muttet saanut?
Vauvan

30. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna?
Pirates of the caribean

31. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit?
Öö, siitä on jo melkein vuosi (51 viikkoa), en kyllä muista yhtään mitä tein, täytin 26

32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?
Vauva

33. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2005?
Normaali

34. Mikä piti sinut järjissäsi?
Perhe ja työt

36. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?
Poliittiset asiat ei yleensä herätä mielenkiintoa.

38. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?
Kummityttö

Viikonloppuna ovatkin sitten nuo siskontytön ristiäiset, minusta tulee siis taasen kummitäti, tähän asti kummilapset ovatkin olleet poikia, joten kummityttö on oikein tervetullut tähän rakkaiden kummilapsieni joukkoon...

perjantaina, joulukuuta 22, 2006

Nyt meille voi tulla joulu

Tai siis mennään siskon perheen luo joulun viettoon, mutta melkein kaikki valmistelut on tehty

IM000392

Leivoin perunarieskoja jouluaterian seuraksi

IM000395


Elämäni ensimmäiset itse tekemäni porkkanalaatikot ovat uunissa, näitä on sitten toista kymmentä ihmistä joulun aikaan arvioimassa, mutta eiköhän nämä onnistune

IM000396
Vihon viimeiset joululahjatkin on valmiina

Nuo patalaput on tehty Pirtin Kehräämön hahtuvalangasta. Lankaa kului n. 100 g per pari, silmukoita 26-30 ja kerroksia 40-44. Maanantaina vain iskostui päähän etten ole kummeilleni tehnyt/ostanut mitään lahjaksi, joten eipä muuta kuin neulomaan. Aika helppoa ja aivotonta neulomista, näitä teen varmaan lisää, kun tuota hahtuvalankaa tuolla vielä on.

IM000391

Sitten vielä viimeisenä minun tämän hetkinen ylpeyden ja ihailun aihe, uusi, hieno keittiön pöytä. Juuri sellainen kun halusinkin. Saas nähdä tuleeko yhtään pakettia enää, kun tällaisen jo sain. Mutta on se hieno.

Nyt vielä hieman siivousta, laatikoiden paistoa ja sitten lomailemaan. Ensi vuoden puolella aloitankin sitten opiskelut lähihoitajaksi, pääsin kuin pääsinkin kouluun. Kivaa ja jännää lähteä taas koulun penkille. Saa nähdä kuinka bloggailun sitten käy.

Tämän viimeisen kuvan myötä haluan toivottaa...

IM000400

...OIKEIN MUKAVAA JA RAUHALLISTA JOULUA TEILLE KAIKILLE!!!

tiistaina, joulukuuta 19, 2006

Siivouksen keskeltä kuvaton postaus

Olen aamu 7:ltä noussut siivoamaan, nyt sitten oli pakko pitää ruokinta ja lepotauko ennen kuin ihan voimat loppuu, enää ois imurointi, lattioiden pesu ja tavaroiden laitto paikoilleen sekä pari koneellista pyykkiä pestävänä. Vähän tässä meinaa uuvahtaa, mutta loppuun tehdään tämäkin homma. Saapihan sitten loppuviikon olla melko rauhassa ja valmistautua joulun tuloon. Ihanaa kun illalla laittelee koristeet paikoilleen niin vois vähän näyttääkin joululta.

Se eilinen pesukoneessa pyörinyt lahja ei oikein onnistunut, mutta uusi yritys tuotti tulosta ja hyvältä näyttää, kuvia myöhemmin. Kunhan ovat loputkin valmiita.

Nyt vähän kahvia ja sitten hommia jatkaa tai muuten lysähdän tähän enkä saa enää mitään aikaiseksi...

p.s. Käydään tänään ilmeisesti hakemassa uus keittiön pöytä...Jipii. (pienet on ihmisellä ilot)