torstaina, lokakuuta 25, 2007

Kolme vuotta

Riikan neulesivut syntyivät 3-vuotta sitten 25.10.2004. Ajatuksenani silloin oli päästä jakamaan neulomisajatuksiani ja näyttämään valmistuvia töitä. Töitä onkin 3-vuoden aikana valmistunut hurjasti, täällä ja täällä niistä lisää. Alla Slideshow rakkaimmista töistä.



Olin ensimmäisten joukossa tuolloin, ketkä blogeja perustivat. Samoihin aikoihin blogin perustivat mm. Ninni, Susanna, Kati, Ziina, Jenni, Distant knitter, Mustaa villaa, AnneV, Minna, ja AnneM. Tai nuo nyt tulivat ensimmäisinä mieleen, kun blogikavereitani mietin. Marjutilla ja Kristelillä olikin tuohon aikaan ollut jo pitkään omat neulesivunsa. Tuon jälkeen blogeja on tullut satoja lisää, joista haluaisin erityisesti mainita ne minulle "läheisimmät" Villapallo, Kristiina, Villasukka, Neulova lehmä, LiisaP, Katiija ja SirpaLe. Luen toki paljon muitakin blogeja, mutta noissa 19:ssa edellä mainitussa blogissa vierailen ensimmäiseksi jos blogilistalla päivityksiä huomaan.

Neuleblogien lisäksi olen säännöllisesti seurannut näitä blogeja: Sivupersoonia-blogissa Myy kertoo elämästään läheistensä parissa, Heluna kertoo Ravistettuna ja sekoitettuna-blogissa elämästään suloisten kaksoispoikien parissa ja Vihdoinkin kotiin-blogissa Äityli kertoo adoptioperheen arjesta ja juhlasta. Lisäksi olen seurannut säännöllisesti Kotikarusellia, jossa kerrotaan suurperheen arjesta.

Blogin pitoni aikana olen myös tutustunut nettineulelehtiin; Ullaan, Knittyyn, Magknitsiin sekä selaillut läpi Garnstudion ohjeita. Liityinpä myös päivänä eräänä Novitaklubiin. Ja tällä hetkellä odotan kutsua Ravelryyn. Kuulun myös kahteen neulonta-aiheiseen postauslistaan Neulontaan ja Kipakoihin.

IM000816

Vielä joitan tärkeitä postauksia kolmen vuoden ajalta:

-Vuosi sitten
-2-vuotta sitten
-Ensimmäinen kuvallinen postaus
-Ensimmäinen postaus Pikistä
-Ensimmäinen neuleinventaario
-Ensimmäinen ohje
-Ensimmäinen huovutus
-Ensimmäinen lankainventaario
-Ensimmäinen projektinveto
-Ensimmäinen neuleaiheinen vaihto
-Ensimmäinen aikuisen ihmisen neule valmis
-Ensimmäinen bloginappi
-Ensimmäinen kolmiohuivi
-Ensimmäinen sny-paketti

IM000949

Kiitos taas kaikille blogiani seuraaville. Arvontaan osallistuvat kaikki ne, jotka jättävät kommenttia tähän postaukseen perjantai-iltaan klo 18.00 mennessä. Pelkkä "osallistun arvontaan" ei riitä, haluaisin lukea jotain mukavaa ja piristävää...

20 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aikoinaan mamma lauloi miulle tätä laulua ja kun halusit lukea jotain kivaa niin tässähän tämä nyt on :-)

Lehti puusta variseepi,
päivä yötä pakenee.
Lintu pieni syksyn tieltä
kesämaille rientelee.

Minä pieni paimentyttö
lentohon en pääsekään.
Tänne tänne jäädä täytyy
syksyhyn ja ikävään.

Mutta ei murjoteta, neulotaan vaan... talvi tulee ja sukkia tarvitaan :-)

Anonyymi kirjoitti...

Onnea blogille ja kiitos kauniista sanoista! Juuri nyt en jaksa keksiä mitään piristävää - syy selviää myöhemmin.

Myy kirjoitti...

Satuinpa poikkeamaan hyvänä päivänä. ONNEA! Tuosta slideshown tarjonnasta pidin erityisesti yhdestä lastenasusta, jossa oli kiva hattu.

Tänä syksynä olen vuosien jälkeen innostunut vähän itsekin kutomaan. Homma on vielä kesken ja menossa pukinkonttiin, mutta laitan ehkä jossain vaiheessa kuvia. ;)

Kiva yllätys, että mainitset blogini. Piristi tätä edelleen flunssaista aamua. =)

emilia kirjoitti...

aurinkoista huomenta ja onnea 3-vuotiaalle blogille! olen itse tuolloin alkanut seurata aktiivisesti blogeja ja olet ollut suosikeissani alusta asti. mukavia syksypäiviä ja iloisia auringonpilkahduksia :)

Anonyymi kirjoitti...

Onnea! Blogimaailma on kyllä tuonut paljon iloa elämään. Neuleblogeista saa paljon vinkkejä, ohjeita ja ideoita ja muista blogeista aihepiirin mukaan tietoa, hauskuutusta tai ihan mitä vaan haluaa.
Oma suosikkini neuleblogien ulkopuolella on Linko. Sieltä löytyy yleensä jotain hauskaa...

Anonyymi kirjoitti...

Onnea blogille ! Aivan ihania töitä olet tehnyt ja ihana tuo rakkaimmat neuleesi show.

Jaksamista ja neuleista riemuitsemista sulle. Olen ollut vakkarilukijasi jo kauan vaikka oma kommentointini onkin aika vähäistä.

AnneM kirjoitti...

:) Onnea 3-vuotiaalle. Mulle on jäänyt elävästi mieleen kun jossain postauksessa kerroit nähneesi unta, että olit hoitamassa meidän lapsia ;) Blogiasi on mukava lukea ja vierailen täällä aina vähintään päivitysten yhteydessä.

Mari kirjoitti...

3-vee on loistava ikä, siispä paljon onnea blogillesi! Oma blogini on ollut vasta 1½ vuotta pystyssä. Sinunkin blogisi kuuluu niiden blogien joukkoon joiden myötä rohkaistuin itsekkin laittamaan oman blogin, kiitos siis siitä!

Anonyymi kirjoitti...

Muisteloita on kiva lukea, ja huomasin itsekin blogin aloituksen jälkeen innostuneeni kaikesta neuleaiheisesta enemmän, ja samoin löysin tieni muutamalle postituslistalle ja ravelryynkin...

Anonyymi kirjoitti...

Onnea 3-vuotiaalle! Käyn täällä lukemassa aina kun olet päivittänyt. TÄmä blogi oli niiden joukossa,jotka rohkaisivat minuakin aloittamaan oman blogin vajaa kaksi vuotta sitten:)
Aurinkoista syksyä:9

TeSa kirjoitti...

Osallistuin jo edelliseen arvontaan ja sainkin pääpalkinnon.
Onnea kolmivuotiaalle.Minun blogitaipaleeni on vielä lyhyt.Katselen blogeja,ihailen toisten aikaan saannoksia,ja luen kivoja juttuja.
Tähän blogiin tutustuin hiljattain ja täälläkin poikkean säännöllisesti.
Mukavia neulehetkiä sinulle.

Pirkko kirjoitti...

Onnittelut kolmevuotiaalle blogille! Kiva postaus :) Ja olen niin onnellinen, että joku tykkää munkin blogista \o/

Piristys: tänä iltana neuletapaaminen :) Ja pullaa!

Pia Nore kirjoitti...

Onnittelut 3-vuotiaalle blogille ja kiva kuulla että olen suosikkiesi suosikkilistalla:-)

Anonyymi kirjoitti...

Niin vasta vuoroisesti toistemme blogeja seuraamme. Elän mukana elämässäsi tätä kautta. Vaikka aina sanat eivät riitä lohduttamiseen tai muuten kommentointiin niin läsnä ollaan. Tämä on välillä sanatonta välittämistä.
Ihana että olemme saaneet tututstua neuletapaamisissa ja muutenkin ;-).

Taija kirjoitti...

Onnea kolmivuotiaalle!

On varmasti ollut hauska seurata blogien lisääntymistä ja oman harrastuksen kehittymistä. Itsekin on kiva selailla vanhoja tekemisiään, siitähän sitä vasta huomaakin, ettei ole ihan tyhjän panttina ollut.

Loistavaa jatkoa blogillesi jatkossakin ja idearikasta syystalvea :)

Anonyymi kirjoitti...

Ootko tietoinen että neulotaan.net julkaisee tätä blogia osana sivustoaan? Onko niillä sun lupasi tähän?

Anonyymi kirjoitti...

Onnea 3-vuotiaalle! Jotain piristävää, hmmm.

... ihmisen on mahdotonta nuolla omaa kyynärpäätään

--- kokeilitko?


Ja (yöks!)
... elämänsä aikana ihminen syö nukuessaan 70 lentävää hyönteistä ja 10 hämähäkkiä.

Lisää "piristystä" :

http://www.hintatakuu.com/oikeaa-tietoa.php

Meeri kirjoitti...

Onnea blogille! Perästä tullaan, 2v tuli täyteen heinäkuun alussa :)

Anonyymi kirjoitti...

Onnea 3-vuotialle blogillesi:)!Hurjasti onkin neuleblogeja kolmessa vuodessa syntynyt:)mielenkiintoista kuulla.
Hyvää jatkoa Sinulle neuleiden parissa ja muutenkin:)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos kauniista sanoistasi.
Ja nyt kun ajatus alkaa taas kulkea, ne piristävät sanat: vaikka käynkin kovin harvoin Jkylän tapaamisissa, on ollut kiva tutustua - neulojahenkisiä ihmisiä on aina ihana tuntea!